Hei haloo!
Nyt tulee purkaus, varoitan.
”Miksi minä en pääse mihinkään töihin?” on aivan järkyttävän typerä kysymys, jos ei koskaan ole jaksanut käydä kouluja, ei ole valmistunut mihinkään ammattiin, ei ole osoittaa pitkäjänteisyyttä minkään työpaikan suhteen eikä ole välittänyt noukkia lyhyistä ja keskenjääneistä työsuhteistaan todistusta. Kuka nykypäivänä palkkaisi tällaisen ihmisen, kun Suomi on koulutettuja, hyviä ja luotettavia tyyppejä pullollaan. ”Minä en koskaan pääse edes valintakokeisiin!” osoittaa puutetta koskettaa askelillaan maata, jos hakee vain kouluihin, joihin hakee tuhansia muitakin ja omat arvosanat jäävät selvästi hakukriteereistä. Taivaita voi (ja aina silloin tällöin pitääkin) toki tavoitella, mutta hitunen tervettä järkeä ei ole pahitteeksi. Tähtien tuijottelu ei auta, jos ei sinne myös aktiivisesti kurkota.
Hämmästyttävintä on, että ihmiset eivät edes näe (tai eivät halua nähdä) valintojensa seurauksia. Jaksan joka kerta päivitellä ihmisten yksinkertaisuutta ja sokeutta, kun he tuoppinsa ääressä pohtivat, miksiköhän uni ei tule iltaisin tai miksi elämä on niin perseestä, miksi töihin ei aamuisin huvita mennä tai miksi tyttöystävä taas jätti. Voi hellanlettas, miksiköhän?? Tai miksi sohvaperunat kummastelevat lopuntonta flunssakierrettään ja nuutunutta oloaan. On kummallista, miten aikuiset ihmiset eivät osaa ottaa vastuuta elämästään. En kerta kaikkiaan kestä keskusteluja, joissa varastotyöntekijä sadattelee, miksi hän ei saa yhtä hyvää palkkaa kuin vieressä istuva korkeasti koulutettu ja vuosien varrella itseään lukuisilla täydennys- ja muilla koulutuksilla sivistänyt kaveri. Toiset tekevät vuosia järjestelmällistä työtä päästäkseni haluamaansa paikkaan (ja palkkaan), toiset olettavat ajelehtivansa ”hyvällä tsäkällä” samaan. Verenpaineeni nousee saman tien.
Arvostan tiettyä ikinuoruutta ja jopa -lapsellisuutta, mutta vastuunsälyttäminen pois omalta kontolta tai jopa muiden vastuulle ei ole vain aikuiseksi kasvamisen puutetta vaan myös säälittävää. Tiedän olevani tämän suhteen tiukkapipoinen, mutta asian voi nähdä myös positiivisena: jokainen on vastuussa omasta elämästään ja onnestaan, eli jokaisen on mahdollista olla tyytyväinen elämäänsä ja saavuttaa suuria asioita. Hyvät asiat, kuten unelmien työ- tai opiskelupalkka, painava palkkapussi tai se-onnellinen-elämä eivät kuitenkaan laskeudu kämmenelle tuosta vaan, vaan ne vaativat ahkerointia, jota moni ei ole valmis tekemään. Tai mikä pahinta, moni ei tunnu edes ymmärtävän, että kaikki hyvä ja kiva ei ole vain ”onnekkaille” siunaantunutta. Miten yli 15-vuotiaat ihmiset edes voivat kuvitella, että hyvät asiat vain tapahtuvat??
Huomaan purkavani tähän tekstiin paljon kiukkua ja turhautumistani. Myönnän, että vastenmielisimpiä piirteitä ihmisissä ovat vastuuntunnottomuus, saamattomuus ja laiskuus. Päinvastoin taas arvostan suuresti tavoitteidensa eteen työskenteleviä, energisiä ja elämänsä ohjat käsissään pitäviä ihmisiä. He ovat minun idoleitani. Yksi heistä on tuttavani, joka tekee molempia unelmieni töitä, molempia ilman vuosia koulunpenkillä, sillä hän on tiennyt mitä haluaa ja kulkenut päättäväisesti sitä kohti. Hän hämmästyttää ja ihastuttaa minua FB- ja blogipäivityksillään joka ikinen päivä!
Syitä vääristyneelle elämänjanalle voi hakea huonosta äiti-lapsi-suhteesta, synnynnäisestä sairaudesta, väärälle pallonpuoliskolle syntymisestä tai mistä tahansa, mutta ne kaikki ovat vain tekosyitä laiskuudelle ja sokeudelle. Jokainen voi ottaa itseään niskasta kiinni ja toteuttaa haaveensa. Melkein kaikki on mahdollista, jos vain päättää niin – ja juuri siinä on elämän hienous.
Huh, tekipä hyvää avautua! ;)