Keskittymiskyvyttömyydestä

Töihin palattuani mielessä on taas pyörinyt noin miljoona asiaa kerralla. Olen ihan erityisen hyvä pitämään montaa rautaa tulella, kirjoittamaan tekstiviestiä, katsomaan televisiota ja keskustelemaan yhtä aikaa. Saan hiljaisia raivareita sellaisten ihmisten kanssa, jotka lehteä lukiessaan eivät pysty kuuntelemaan minua. Pystyn vaivatta pyörittämään tietokoneella montaa tiedostoa ja havainnoin lehtiartikkeleista ja nettisivuista hetkessä olennaiset. Ihmetyttää ihmiset, joiden pitää miettiä jokainen hiirenpainallus erikseen, kun minä olisin samassa ajassa avannut jo kymmenen nettisivua ja selannut saman verran tiedostoja.

Mutta minun on usein hyvin vaikea keskittyä romaaniin. Tai mihin tahansa hetkeen, täysillä. Aina on muka-kiire miettiä muuta, suunnitella seuraavaa, selata nettiä edes ihan vähän edes kännykästä, mitä tahansa paitsi vain olla. Nukkumaanmenokin on hankalaa, kun päässä järjestyy jo seuraava päivä tai seuraava viikonloppu.

Minua melkein pelottaa olla nettiajan lapsi, jolla kyllä tietyt älylliset toiminnot ovat huipussaan, kun taas toiset (niin, se keskittymiskyky) ovat erityisen hitaita. Minun piti kesän aikana lukea kirja ”Pinnalliset – Mitä internet tekee aivoillemme?”, mutta enpä saanut aikaiseksi…

Tässä kun nyt yhtä aikaa luen työsähköposteja, päivitän blogiani, skannaan nettiä loman aikaisten alaan liittyvien uutisten toivossa, tutkailen Facebookia ja luen päivän sarjakuvat Hesarista, olen saanut pääni surraamaan ensimmäisenä toimistopäivänä taas sellaista vauhtia, etten muista lomalla olleenikaan. Huokaus.