Liikkeelle vai sohvalle?

Ihminen on aika yksinkertainen. Ja kuuro. (lisäys: minä ainakin)

Paras kuulemani liikuntaan liittyvä vinkki neuvoo vetämään lenkkarit jalkaan tai suuntaamaan kuntosalille, vaikka mieli väittäisi kiivaasti vastaan. Jos taas kroppa huutaa väsymystään ja vastalauseitaan, tulisi sitä kuunnella ja jäädä teekupin kanssa huonojen sitcomien ääreen.

Mutta kun ei se itsensä kuuntelu ole aina niin helppoa… Kropan lähettämät viestit tulkitsee oikein mielellään kehoitukseksi lösähtää sohvalle, vaikka taustalla saattaisi olla vain jano, nälkä tai mikä lie informaatioähkyn lamaannuttama aivotoiminta.

Itsensä kuunteluun liittyen: Kärsin opiskeluaikoina vuosia ailahtelevasta mielialasta, iltapäivän päänsäryistä ja lamaannuttavan heikosta olosta, joka vaati koulusta kotiuduttua päiväunet. Kävin jopa silmälääkärillä, koska ajattelin koulun loisteputkivalaisimien piinaavan valon ja koko päivän PowerPointtien tihrustamisen vievän minusta mehut. Kunnes tajusin, että hyvänen aika, minullahan on koulupäivän jälkeen NÄLKÄ. Jälkeenpäin oma yksinkertaisuuteni naurattaa, mutta silloin olin jotenkin hyvin eksyksissä. Aloin siis napostella välipaloja, juoda enemmän vettä ja syödä kunnolla heti koulupäivän jälkeen – ja kas, en enää ollutkaan tyttöystävä-from-hell 😉

Joskus tehokkaan työpäivän jälkeen pää kolisee tyhjyyttään (”anteeksi, mikäköhän minun nimeni on?”), joskus se taas tuntuu olevan pursuamaisillaan uutta tietoa ja muistettavia asioita. Molemmissa tapauksissa mieli onnistuu melkein vakuuttaman minut siitä, että nyt jos koskaan olisi jätettävä pumpit väliin ja suunnattava ison hiilariannoksen kanssa naistenlehtien pariin. Jos kuitenkin saa vedettyä lenkkarit jalkaan, kotiin palatessa pää on taas hyvällä tavalla kevyt, fiilis iloinen ja työstressit jääneet matkan varrelle.

Itse asiassa vaikeampaa on usein noudattaa neuvon toista puolta: pitää välipäivää, jos kroppa niin vaatii.