Liikunta ammattina

Harrastuksesta ammatti, varmaan aika monen toive. Ahmin naistenlehdistä aina ne artikkelit, joissa joku rohkea on lähtenyt tätä haavettaan toteuttamaan. Usein se tarkoittaa hyppyä tuntemattomaan sekä vähintään väliaikaista tulojen pienenemistä. Ja riskinä on aina se, että samalla rakkaasta harrastuksesta menee ilo.

Minulla on varsinaisen ammattini työsopimus katkolla ja väistämättä tässä alkaa miettiä myös muita mahdollisuuksia viettää loppuelämänsä. Teen tällä hetkellä sivutoimisesti myös ryhmäliikunnanohjausta, ihan vain siksi, että se on kivaa ja kun joka tapauksessa liikun paljon, voihan siitä repiä muutaman euron irtikin. Mutta olisiko minusta tekemään liikunnasta ammattia? Halua ainakin olisi!

Mitä se sitten tarkoittaisi? En enää tällä iällä jaksa edes kuvitella, että vääntäisin ryhmäliikuntatunteja niin paljon, että saisin siitä elantoni. Kroppa ei kestä eikä oikeastaan huvitakaan. Lisämarkkoja en jaksa ansaita myöskään liikuntakeskuksen vastaanotossa seisomalla. Mitä sitten?

Tutkailin liikuntakoulutuksen mahdollisuuksia, ja onhan niitä. Yliopistotasolla liikunnan yhteiskuntatieteitä? Ammattikorkeakoulussa fysioterapiaa? Vai takaisin ruohonjuuritasolle opintojen suhteen ja liikunnanohjauksen perustutkinto plakkariin?

Kuvat: Fitness Magazine

Olen varmasti malliesimerkki oman ikäpolveni ikuisesta opiskelijasta. Olen ollut pieniä taukoja lukuunottamatta jonkun koulun kirjoilla aina peruskoulun ensimmäisestä luokasta lähtien. Kädessä on niin perus- kuin jatkotutkintojenkin papereita, avoimen yliopiston kursseja, yksityisten koulujen opintokokonaisuuksien suorituksia ja lukuisia pieniä kursseja matkan varrella. Ainoastaan tulotason putoaminen estää minua lähtemästä kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Aina voi oppia uutta ja minulla todella löytyy siihen motivaatiota!

Löytyykö lilylaisista (mikä sana!) liikunnan sivutoimisia tai kokopäiväisiä ammattilaisia? Mitä sanoisitte alasta haaveilevalle?