Orastus

3.5.2011 whilen

Mistä te oikein puhutte?

Parisuhteen irvikuva? Kaksi tietokonetta, joilla istutaan viettämässä iltaa eri huoneissa. Mielikuva naurattaa, jos siihen lisää kommunikoinnin chattailemalla juttelun sijaan, mutta tämä tuntuu olevan normaalin illanvieton malli monissa kodeissa. En toki tarkoita, että kaikki vapaa-aika pitäisi viettää kylki kyljessä tai nenät vastakkain, mutta en toisaalta pidä yhteisenä aikana kaikkea sitä, mikä satutaan samojen seinien sisällä viettämään, jos ei samalla aidosti kommunikoida ja olla läsnä.

Olen kuvainnollisesti tuupertunut hämmennyksestä, kun minulta on kysytty – kaksi kertaa, kahden eri ihmisen toimesta! – että mistä me meidän parisuhteessamme oikein puhumme. Että jos me ollaan mökillä kahdestaan kokonainen viikko, ilman televisiota, ilman kavereita, niin mistä me puhutaan. Tai mistä me ylipäätään puhutaan arjessa, joka päivä. En yksinkertaisesti voi käsittää, miksi tuollaista tarvitsee edes kysyä! Me puhutaan kaikesta: ruuan ekologisuudesta, toisesta maailmansodasta, siilien talvihorroksesta, ruuhkamaksuista, remontointitarpeista ja kaikesta pienestä ja kivasta, mitä päivän varrella on kummallakin vastaan tullut. En ole kertaakaan näiden vuosien aikana (lähes 5 kpl) kokenut, ettei meillä olisi mitään puhuttavaa. Ilmeisesti jotkut muut sitten viettävät parisuhdeiltoja suut napissa.

Vielä useammin meiltä molemmilta on tiedusteltu, mitä me oikein tehdään kaiket päivät, kun ei käydä baareissa. !!! Minulla ei riitä mielikuvitus näiden kysymysten ymmärtämiseen. En muista, että minulla olisi ollut tylsää sitten ala-asteen kesälomien, jolloin aika joskus saattoi käydä pitkäksi muiden kavereiden huidellessa kesämökeillään. Ei minulla ole koskaan tylsää, saati tekemisen puutetta. Maailmahan on ihania koluttavia paikkoja ja tekijäänsä odottavia aktiviteetteja sekä vähemmän mukavia hoidettavia velvollisuuksia pullollaan. Enemmänkin ongelmana on, mitä tehdään tänään ja mitä raaskii jättää huomiselle.

Miksi jäädä parisuhteeseen, jossa ei ole puhuttavaa? Miksi elää elämää, jossa ei ole tekemistä? Minen ummarra.

Suhteet Rakkaus

2.5.2011 whilen

Puhelinpaniikki

En pelkää puhelimia (siis en tunnusta minulla olevan fobioita asian suhteen), mutten myöskään pidä niistä. Kännyköissä riemuitsen tekstiviesti-, kalenteri- ja nettisurffausominaisuuksista, mutta jatkuva tavoitettavana oleminen on minusta stressaavaa.

Kaipaan lankapuhelimia, ja erityisesti sitä vihreää (kuvassa aivan väärä väri :)) perusmallia, joka kaikilla lapsuudessani oli.

Kaipaan sitä, että puhelin jää kotiin lähtiessäni ulos ja että olisi täysin normaalia ja hyväksyttävää, että puhelin on joskus pois seinästä. Suljen puhelimeni usein viikonlopuksi ja arki-iltaisin, kun ajatuskin puhelimen soimisesta ahdistaa. Onneksi ihmiset ovat tottuneet tähän, sillä enää en vuosiin ole saanut ”oletko kunnossa” -puheluita…

Hoidan mielelläni asioita puhelimitse, mutta en tykkää jaaritella. En siis juuri koskaan soita kenellekään muulle kuin perheenjäsenilleni ihan vain jutellakseni, kuullakseni äänen. Käytän tekstiviestejä sekä hyödynnän Facebookia ja sähköposteja yhteydenpitoon, mutta soitan vain kun on jotain kysyttävää tai varmistettavaa – sekä töissä että vapaa-ajalla.

Rakastan yksin vietettyjä päiviä sekä hiljaisen rauhallisia parisuhde-iltoja. Fiilikseni pilaa puhelinsoitto, ei sille mitään voi. Siksi puhelin mielummin kiinni.

Kaipaan myös sitä, etteivät muutkaan ihmiset olisi kahlittuina puhelimeensa. Minusta on todella kiusallista käydä mielenkiintoista face-to-face -keskustelua, jos ihminen vastaa samantien kaikkiin tuleviin puheluihin jopa kesken toisen lauseen. Minusta on myös tylsää, jos seuralainen roudaa kännykän mukaan lenkille ja metsään. Eikö sen pitäisi olla todella epäkohteliasta käytöstä, eikö kännykän käyttöön todella ole minkäänlaista etikettiä?

Haluaisin lankapuhelimen, johon voisin vastata ”kiva kuulla sinusta, mutta olen juuri lähdössä ulos, joten voidaanko soitella myöhemmin”. Kännykässä sama ei toimi. Kun kännykkään vastaa ”moi, oon just tässä kaupan kassalla”, soittaja sanoo ”aijaa” ja aloittaa juttunsa. Kännykällä minua ikäänkuin saa häiritä ihan missä ja milloin vain, yksityisyyden rajat katoavat. Voi että minä haluaisinkin lankapuhelimen!

Puheenaiheet Ajattelin tänään