Mitä teille (sielu, keho ja mieli) saisi olla?

Asettelin 3 pehmoeläintä sohvalleni vierekkäin ja nimesin ne vasemmalta oikealle: Sielu, Keho ja Mieli. ”Mitäs teille tänä sunnuntaina saisi olla?” kysyin, kun lapseni oli haettu puolenpäivän aikoihin tulevalle isäviikolleen. Oli ensimmäinen kerta ikinä,kun kysyin ja ensimmäinen kerta ikinä,kun kuuntelin vastauksen turvallisena aikuisena. Aivan, on hyvä tiedostaa oma roolinsa ja sille kuuluvat tehtävät roolista riippuen. Nyt minun tehtäväni suhteessa sieluuni, kehooni ja mieleeni on turvallisen aikuisen rooli. Minä olen sekä lapselleni että tuolle pehmoeläinkolmikolle turvallinen aikuinen.

Olla turvallinen aikuinen itsensä eri osille… Se tarkoittaa minulle sitä, että teen tietoisia valintoja sen suhteen ,mille osalle annan milloin ja mitä. Ja valintani ovat rakkaudellisia, rajoja kunnioittavia ja isomman kokonaisuuden hyvää edistäviä tekoja tukevia. Näin olen tuon turvallisen aikuisen asemaa nyt itselleni selventänyt. Sunnuntaina mieli jäi ilman huomiota ja myös ilman ajatuksenvaihto seuraa, koska oli tärkeämpää antaa sielulle sen kaipaamaa rauhaa ja hiljaisuutta sekä keholle rakkautta, turvaa, halia, silityksiä, avaavaa ja lämmittävää lempeää tanssia sekä ihana kylpy merisuolan ja kuivatun laventelin kera kynttilänvalossa.

Etäkoulu, joka tapahtuu siis pääsääntöisesti meet-luennoilla ruudun edessä istuen useampi tunti päivässä on minulle kuormittavaa, koska en ole tottunut istumaan koneen äärellä päivittäin enkä montaa tuntia kerrallaan. Myös itse opiskelu on rankkaa vaikkakin antoisaa. Väsyn toistaiseksi aika helposti. Voin kertoa siitä myöhemmin lisää. Siksi siis lepo aina silloin kun väsyttää ja olen yksin on minulle todella tärkeää sekä tanssi – joka päivä, kuten myös meditointi ja aamun lyhyehkö joogaharjoitus sekä ulkoilu. Tärkeistä ihmissuhteista on myös huolehdittava, eikä suhdetta itseen voi myöskään väheksyä.

Vuosi 2021 on erityinen. Olen päättänyt olla ilman miestä, koska tahdon todella paljon miehen, eli loppuelämän kumppanin ja sitä ennen minun täytyy oppia olemaan itselleni hyvä ja antaa lapselleni paljon huomiota, kuten tulevaisuudessakin ja edistää sekä tukea myös hänen kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. On helpompi olla muille hyvä, kun oppii olemaan itselleen hyvä, vai mitä?

Tässä blogissani tulen myös jakamaan vinkkejäni siihen liittyen, miten oppia paremmaksi itselleen ja sitä kautta säteilemään hyvää myös muille.

Ihminen on osa isompaa kokonaisuutta ja jokaisella ihmisellä on yksilöllinen tärkeä tehtävä maailmassa, joka palvelee parempaa ja terveempää tulevaisuutta. Kaikki ovat yhtä tärkeitä ja merkityksellisiä, vaikka tehtävien kuvat vaihtelevat. Se elämän energia, mikä meissä virtaa on hyvin ihmeellistä. Se on näkymätöntä. Myös sielu, eli henki on näkymätön ja silti sen voi aistia, kuten elämän. Elämä on ihme ja lahja sekä etuoikeus. Jos hyvin käy, yksilö oivaltaa tehtävänsä elinvuosiensa aikana. Kiitolliseksi oppiminen, jos ei vielä ole oppinut, varmasti yhdistää jokaisen ihmisen tehtävää.

Näistä ja monista muista aiheista myöhemmin!

Sen vielä mainitsen, että kaikki blogissani julkaisemani kirjoitukset ovat mielipiteitäni ja kokemuksiani, eli ei objektiivisia absoluuttisia faktoja. Joskus käytän lähteitä ja silloin ilmoitan ne selkeästi.

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Vastuullisuus