Vihreää

Sateen jälkeen alkaa taas kirkastua.

Käveltiin tyttöjen kanssa kotoa siihen puistonkulmaan, jossa kasiaamuina annetaan pusut ja halit. Matka kulkee pitkin hiekkapintaista katua, samanlaisten puutalojen ja puutarhojen välistä kuin Astrid Lindgrenin kirjoissa on.

Sateen jälkeinen maailma puskee vihreää sellaisella riemulla että tekisi mieli vaan seistä sen keskellä ja taltioida jokainen uuden lehden uusi milli ja avautuminen, muttei sitä tietenkään voi, kun kaikkea on niin paljon.

Isompi toteaa, että tulee ihan Mummola mieleen. Ymmärrän täysin, mitä se tarkoittaa, mutta varmistan silti. ”Ai kun on näin vihreetä ja rehevää?” ”Niin.”