Kevätsateen ihanuus

Mummo kävi eilen vilauttamassa vihreää peukaloaan, saatiin pelakuu ja lemmikkejä ja joku toinenkin punainen kukka, ja raparperi maahan omenapuun alle. Riemastuin keventämään villiviinin menneisyyden taakkaa ja vaikka karsimisen jälkeen kasvia ei tunnista entisekseen, se tuntui kyllä tykkäävän. Ihan kuin olisi kohonnut jo ennen öistä sadetta uusiin korkeuksiin! Kirsikkapuuvauvakin on asettunut ja työntää lehteä. Suunnitellaan kyllä sen suhteen pientä kasvatuksellista ohjaustoimenpidettä, että kääntyisi naapurin sijasta meihin päin.

Mies on huolissaan nurmikosta, joka vuosi ja kaksi kuukautta sitten kaivettiin auki, kaivanto peitettiin ja uusi ruoho kylvettiin, ja kesän lopussa telaketjujen jäljet erottuivat enää terhakan nuoren nurmen kasvupaikkana. Talven jälkeen osoittautui, että nuoruuden into ei vielä ollut muuttunut kestävyydeksi. Nyt on ilmastoitu maaperää ja levitetty tuoretta multaa ja uutta siementä ja kalkkia ja pitäisi vaan malttaa antaa aikaa ja rauhaa ruohikon kasvaa.

Jännitin aamulla tyttären puolesta, että toteutuuko niiden Kirjurinluotoretki sateisesta ennusteesta huolimatta, ja olin kovasti tyytyväinen, kun sade oli tauonnut sen verran, että pääsisivät liikkeelle ja kaupunkijunallakin ajelemaan. (Oli ollut tosi kiva päivä, raportoi hän!) Silti olin myös kovasti tyytyväinen siihen, että sade jatkui, koska nyt saa kasvit taas uutta vauhtia. Milloin on viimeksi ollut näin hieno ja kesäinen ja omenankukkainen toukokuu?