The End

Yleensä olen aina kallistunut maalivahteihin ja basisteihin, myötäsyntyisesti, ihan niin kuin kolmeen raitaan. Iik. Jatkuvasti täytyy tehdä uusia myönnytyksiä.

Nyt on myös niin, että itse asiassa Black Sabbathia saan ilmeisesti kiittää kaikista (minun mielestäni eli absoluuttisesti) hyvistä rockbiiseistä, koska ne joko ovat niiden tai sitten sellaisten bändien, jotka ovat niitä kuunnelleet. Ozzy itse nyt vaan on mikä on, edelleen! Tony Iommi on nero. Basson pitää kuulua ja kuljettaa biisejä. Aina on siistiä, kun tempo vaihtuu kesken biisin. Nyt jouduin vieläpä myöntämään, että rumpusetissäkin tuplabasarille on muukin kuin visuaalinen tarkoitus, kun Tommy Clufetos sai kokoonpanon nuorimpana ottaa lavan soolonsa ajaksi omakseen. Se oli hypnoottista. Olipa hienoa.

Sitten mietin myös semmoista, että kun varmaan vuoden 1991 tienoilla olen ymmärtänyt Black Sabbathin olleen olemassa ja tehneen useita biisejä, joka olin oppinut tunnistamaan, niin bändin isoista hiteistä oli siihen hetkeen vähemmän aikaa kuin vuodesta 1991 tähän päivään. Joku Ozzy Osbourne tuntui silloin naurettavan vanhalta rokkipelleltä, kaikkitietävän esiteinin silmissä ainakin.

Hyvin ne on vetäny.

https://youtube.com/watch?v=5s7_WbiR79E