Vielä on lapsuutta jäljellä

Äitipuoliurani toiset rippijuhlat on nyt juhlittu, ilman suurempia paineita, koska vastaavat bileet vedettiin läpi melkein samalla kokoonpanolla onnistuneesti jo pari vuotta sitten. Omalta osaltani roolin löytymistä helpotti tietysti Kertun olemassaolo, koska viimeksi se oli vielä ihan vauva ja nytkin vaarallisessa päiväuniajassa seikkaileva leikki-ikäinen, joka vaatii silmälläpitoa sen verran, etten pysty pohtimaan esimerkiksi sitä epäolennaisuutta, että mitä ne ei-minun sukulaiset nyt sitten tästä äitipuolesta ajattelevatkaan. Ja kun me lähimmät aikuiset kuitenkin tulemme toimeen ihan luonnollisesti, eikä juhlien keskipisteen tarvinnut meitä hävetä, niin sen luulisi ilahduttavan kaikkia.

Olisi tehnyt mieli laittaa kuvia ihanasta Bonustyttärestä ja jo näissä pukujuhlissa niin kokeneesti edustavasta Bonuspojasta ja niiden isästä juhla-Karhuissaan ja -henkseleissään! Yksityisyyden suojaa kunnioittaen saatte nyt tyytyä näihin pienempiin sisaruksiin. Varsinkin kun kerrankin sain niille samat koltut päälle (Lolaa tietenkin).

Väkisin tässä joutuu miettimään ajan kulumista. Ja sitä että eihän tuon vanhemmankaan pikkutytön nimiäisistä tunnu olevan kovinkaan pitkä aika. Ja että sen aikuistumisjuhliin on kuitenkin vähemmän aikaa. Minkähänlaiset bileet ne tulee olemaan? Antaakohan se (tai sen isä) mun pohdiskella näitä mun pohdiskeluja ääneen? Serkut ja sisarukset on sitten jo ihan aikuisia, me vanhemmatkin taas vähän vanhempia… En minä pysty edes kuvittelemaan minkälaista elämä on 7 vuoden päästä! Tähdätään kaikkeen hyvään!