Vanhempainiltoja
Syksy. Vanhempainiltojen kulta-aika.
Amis-yto-opettajuuden marginaalisen aseman yksi puoli on se, että meidän talossa ainakin vanhempainilloissa riittää olennaisempiakin esiintyjiä kuin minä. Ammatistani huolimatta alan siis olla nyt aika lailla siinä pisteessä, jossa olen osallistunut useampiin vanhempainiltoihin vanhempana kuin opettajana. Mikä on ihan jees. Joillain vanhemmilla kun ei ole ymmärrystä lähteä ajoissa kotiin, ja henkilökunnan täytyy sitten päättää, ollako empaattinen vai tiukka.
Tämänsyksyinen suma alkoi eilen lapsen harrastusta koskien. Oli hyvä, informatiivinen, ja muut vanhemmat kysyivät hyviä kysymyksiä, joita en itse tajunut kysyä, mutta joiden vastaukset kuuntelin mielenkiinnolla. Vähän silti venyi liikaa: minä en jaksa istua auditoriossa paikallani 45 minuuttia pidempään.
Tänään oli päiväkodin vanhempainilta. Oli hyvä, liikuttava, ja taas kerran tippa silmässä kiittelin sitä, että lapsella on noin hyvät oltavat. Aikuiset kertoivat sopineensa kiinittävänsä huomiota kiireettömyyteen, että lapsilla todella olisi aikaa ja rauhaa keskittyä siihen, mitä ovat tekemässä. Vauhkoilua vältetään, eikä mennä reippaasti tai varovasti vaan taitavasti. Aikuiset ovat hyvissä väleissä ja puhuvat keskenään. He eivät ole säilytin, vaan ihmisiä minun pienelle ihmiselleni.
Ja voi ei miten nopeasti on vuosi mennyt! Vastahan Kerttu sinne meni ja oli pieni ja puhui vähän vaikka loikki paljon, ja löysi yhdestä tädistä niin hyvän turvan, että ensimmäisen päivän jälkeen osoitti mulle tämän kuvaa ja kutsui äidiksi. Että joku vieras ihminen voi ottaa minun lapseni niin hyvään huomaan, että se pikkuinen vähillä sanoillaan osaa kuvata tuntoaan niin! Ihanaa! (Edelleen ne kertoo toisilleen tykkäävänsä toisistaan.) Eikä mennyt kauan, kun itkun sijaan tyttö hymyili naulakolla ja loikki sisään innoissaan. Ja nyt se höpöttää ja seikkailee ja onkin yhtäkkiä aika iso tyttö. Ja minäkin tunnen muita vanhempia sen verran, että tekee ihan mieli jäädä päiväkodille hengailemaan, eikä henkilökunta meinaa päästä kotiin… Ja yllättävän nopeasti seuraavakin vuosi kuluu.
Ja muutama lisää, ja sitten ollaan, niinkuin ensi tiistaina, tokaluokkalaisen vanhempainillassa kuulemassa tosiasioita uuden opetussuunnitelman toteutumisesta.
