Panoksek kovenee

Aamut eivät ole minun seurallisinta aikaani. Mieluiten heräisin yksin ja hoitaisin kaiken aina samassa järjestyksessä ja ehtisin vielä selata lehdenkin.

Ehkä olisi voinut tehdä työt ennen ehdotonta deadlinea (ei kokonaista kurssia siirretä moodleen puolessa tunnissa, ei ainakaan, jos on tapana innostua kieliasua viilailemaan), jotta olisi päässyt aikaisemmin nukkumaan..? Mutta ei. Ei mikään levänneisyys ehkä tässä elämänvaiheessa saa minua löytämään täysin samaa taajuutta pirteänä ja halailunhaluisena heräävät kolmivuotiaan kanssa.

Mitä vähemmän äiti kiinnittää siihen huomiota, sitä enemmän se yrittää sitä saada. Kun äiti kieltää taas kaiken kivan, se suuttuu: ”Oikeesti!”

Sitten se miettii hetken. Vanhat uhkaukset (”mä en sit tuu puistoon sun kaa” tai ”mä en sit kutsu sua mun Halloween-bileisiin/Elsa-synttäreille”, joista ainakin viimeiset tuntuvat olevan jostain kopioituja 😀 ) eivät ole äitiin juuri tehonneet. Jotain on muutettava, että se uskoisi, eikä aina nillittäisi.

”No. Mä en sitten päästä sua lenkille!”

(Äiti piti pintansa. Kaikkia leluja ei uhkauksesta huolimatta saanut levittää aikuisten huoneen lattialle.)