Suomalaiset, selviytyjät!
Melkein parikymmentä vuotta sitten istuin lentokoneessa suunnilleen päivälleen tähän aikaan vuodesta. Lentokone oli juuri laskeutumassa Helsinki-Vantaalle ja lunta pyrytti armottoman tasaisesti. Tippa tuli silmään, kun lumihiutaleiden välistä pilkotti pieniä puuhakkaita lumiauroja, joilla tätä valkoista tavaraa työnnettiin kiitoradoilta ja mitä lienevätkään kaikki ne kaistat siellä nimeltään: kyllä meillä Suomessa nämä hommat hoidetaan!
Toisin oli lähtömaassa. Iso-Britanniahan on saarivaltio, tuulta ja kosteutta piisaa. Talot ovat kylmiä ja vetoisia – tai no, voiko suoraan sisään puhaltavaa tuulta enää vedoksi kutsua? On kiistattomasti tietysti kätevä juttu, että ulko-oven alla on rako ja yksinkertaisten ikkunoiden saumoista ilma vaihtuu: tunnemmehan ylitiiviiksi muovipalloiksi eristettyjen talojen vaarat. Ei pääse kosteus kerääntymään rakenteisiin, ei, kun hyvin tuuletetaan. Mutta silti. Luulisi, että tässä ajassa, joka on viimeisestä jääkaudesta kulunut, olisi jollain tullut jo siellä saarella mieleen, että sääolosuhteita voisi jollain tavalla pyrkiä neutraloimaan sisätiloissa.
Tuli vaan tämmöinen mieleen, kun aamulla luistelin töihin. Pakko oli laittaa kumisaappaat jalkaan sulaneen lumen aikaansaamien vesilätäköiden ylittämisen helpottamiseksi, vaikka ne ovatkin aika liukkaat samaisen vedeksi muuttuneen lumen peittämällä epätasaiseksi jääkerrokseksi tiivistyneen viimeviikkoisen lumikerroksen pinnalla.
Mutta niin me suomalaiset vaan tämäkin homma klaarataan! Meillä on neljä vuodenaikaa, ja useampi lasi ikkunoissa. Kun tulee lunta, se aurataan pois, ja kun tulee tämä nollakelivaihe, kadut hiekoitetaan. Kun kadut taas kuivuvat, hiekat siivotaan pois. (Ainakin niin kauan, kun kunnilla vielä on varaa.) Suomalaisella on talvikengät, kumisaappaat, lenkkarit ja släbärit. Ja luistimet ja sukset ja pulkka. Ja polkupyörä. Ja talvitakit ja kesätakit ja ulkohousut ja villasukat ja huivit. Me osaamme varustautua keliin kuin keliin. Talvi yllättää aina, jos toimittajilta kysytään, mutta oikeasti kaikki tietää, että kyllä se sieltä tulee, muodossa tai toisessa, ennemmin tai myöhemmin, kunhan vaan smalltalkinomaisesti toteamme säähän liittyviä itsestäänselvyyksiä toisillemme. Ensi viikolla on lämpöasteita, seuraavasta ei tiedä, mutta se on varmaa, että joko on lunta tai ei ole. Kesälläkin voi tulla helle tai olla tulematta, mutta sekin me kestetään.
Aina joskus ihmettelen ääneen, että miksi ne minun esivanhempani ovat tänne eksyneet ja jääneet. Kai se sitten vaan on niin, että täällä pohjoisessa pärjää vaan sisukkaimmat ja sopeutuvaisimmat. Suvaitsevaisimmat.