Virtuaalista kehitystä

Olen työnantajan avustamana ulkoistanut itseni perheestäni pariksi päiväksi. Tällä hetkellä haistelen virtuaaliopetuksen tuulia, huomaan olevani toisaalta samanmielisten keskuudessa, mutta toisaalta toistelen omia kriittisiä mantrojani:

• eivät koneet osaa, vaan ihmiset osaavat tehdä ja muokata koneita – eikä teknologia vie meitä mihinkään, vaan ihmisten päätökset siitä, mihin sitä käytetään
• koodaamista on taaperon palikkalaatikko, legonrakennusohjeiden noudattaminen ja soveltaminen, virkkaaminen, seinän rungon pystytys, kokkaaminen, leipominen… siis kaikki ihmisen keräämä tietotaito; mikä se vallankumous tässä on, jos vauhtia ja eettisen ajattelun ohuutta ei huomioida?
• ihminen pysyy ihmisenä

No, tässä ympäristössä on ok näpeltää puhelinta esitysten aikana.