Katso ihmistä (vol. 4567925)
Presidentti Niinistön puhe ja sen kommentointi saivat mut jotenkin reagoimaan. Tai siis se yksi kysyvä kommentti, joka on viime aikoina toistunut jo (onneksi) vähän useammin: ”Mistä tää kaikki viha oikein tulee?” Valitettavasti se tuntuu olevan vähän turhan retorisesti huokaistu, tai sitten ihan itse vaan kuulen rivien välistä pientä ylenkatsetta niitä kohtaan, jotka tuohtuvat turhasta. Ja sitten tuohdutaan lisää puolin ja toisin.
Vedän taas esiin inhottavan, ärsyttävän ammattikasvattajakortin. Vietän suuren osan viikosta isänmaan toivojen kanssa. Olen ehdottomasti ammatillisen koulutuksen puolestapuhuja, nähtyäni jo omana lukioaikanani sen, miten moni nuori oli yleissivistymässä joko a) vain vanhempiensa vaatimusten vuoksi tai b) kasvamassa ja miettimässä, mitä sitä oikeasti haluaisi tehdä. Monelle kolmen(-neljän) vuoden tuumausaika tekeekin hyvää, mutta se myös hidastaa sitä työmarkkinoille siirtymistä ja omasta elämästä vastuun ottamista, jota nyt on alettu peräänkuuluttaa. Missään tapauksessa ne nuoret, jotka valitsevat ammatillisen koulutuksen, eivät ole automaattisesti mitään häviäjiä, koska valmistuessaan 19-vuotiaana heillä on ammatti ja mahdollisuus elää omaehtoista elämää, kun taas lukion käyneellä on kädessään yo-todistus ja pääsykoekirjat ja paljon epätietoisuutta, tai hakulomake – tadaa – toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Ne lapset, joita minä opetan, ovat suurimmaksi osaksi ihan sitä samaa sakkia kuin lukiolaiset, tosin ehkä määrätietoisempia, kärsimättömämpiä ja aikaansaavampia. Vähemmän kirjatiedosta innostuvia.
Sanoin suurimmaksi osaksi. On meillä myös ihan omanlaistaan porukkaa, sitä, joka mahdollisesti jo useammassa polvessa tietää, ettei lukiokoulutuksella todellakaan mitään tee, jos ei kohta ehkä ammatillisellakaan koulutuksella, kun ei töitäkään ole luvassa. Nämä tyypit eivät todellakaan hae lukioon. Eivät hakisi amikseenkaan, ellei se tarkoittaisi sitä, että tuet loppuisivat ja sossunväki kävisi sitten jatkuvasti häiritsemässä. Kysyin kerran vuosia sitten yhdeltä tosi, TOSI fiksulta pojalta, että meinaako se hakea amkkiin sitten, kun on saanut sähköasentajan paperit kätöseensä, ja se vähän hölmistyneenä kysyi, että miksi ihmeessä. No pääsisit opiskelemaan lisää tätä alaa ja pääsisit helpommin pomohommiin ja isompaan palkkaan kiinni. Ei. Ei hän aikonut, eikä töihinkään. Ei ollut lähipiirissä muutkaan töissä, ja elivät silti elämää. (En tässä käy kiinni siihen, miksi hyvinvointivaltio kompastui. Se ei ole heidän syynsä. Heille on mahdollistettu elämän eläminen, ja sehän on.)
Sitä minä vaan, että sekin poika oli ii-haa-na. Se oli hauska (ja sen mielestä mä olin hauska) ja se osasi ajatella laajasti. Mutta se oli kasvanut eri maailmassa kuin nämä kaikki suomalaiset kansainväliset diginatiivit, joista jokainen puhuu englantia niin hyvin ja jotka on niin fiksuja ja ovat matkustaneet pienestä asti ja perustavat yrityksiä jo kymmenvuotiaina. Sen kotoa käsin ei lähdetty ulkomaankomennuksille tai tilailtu nettikaupoista iEsineitä tai muita merkkitavaroita. Ja vaikka se osasi englantia hyvin ja käyttää tietokoneita, niin ei niillä verkostoilla ja näistä maantieteellisistä koordinaateista sillä mitään ratkaisevaa hyötyä ole. Tiedättekö muuten: Jesse Puljujärvi on monen minun tuntemani teinipojan mielestä ihan päällikkö, ei pelkästään jääkiekollisten avujensa takia, vaan siksi, että se ei osaa englantia!
No niin. Asetu katsomaan tätä poikaa, ja sen hönömpiä kavereita samoista lähtökohdista. Pieni epäreiluuden kokemus jäytää heidän vanhempiaan tai muita lähipiiriin kuuluvia, jotka jo viime laman aikaan jäivät työttömiksi ilman omaa syytään. Tai sitten on ollut tarjolla vain pienipalkkaisia hommia, joiden tekijää ei arvosta työtön eikä parempipalkkaisissa hommissa olevat ihmiset. Tai sitten saivat fudut ihan juuri noiden viime yyteeneuvottelujen tuloksena, koska firma ei tehnyt voittoa tarpeeksi. Olisivat mielellään tehneet kunnon töitä, muttei annettu mahdollisuutta. Oikeasti. Ottavat nyt sitten yhteiskunnan tarjoamat edut vastaan, korvauksena menetetystä ihmisarvon tunteesta. Saattaa maistua viinakin, tai muut mömmöt, jos siitä kokee saavansa lievitystä huonoon oloon, mikä ei sitten yleensä perheenjäsenten oloa entisestään paranna. Ja sitten vielä hallitus madaltaa kaikkia lisiä ja tukia ja etuuksia, huonontavat asioita entisestään. Mutta siihen on niinkun totuttu. Joku tässä kuviossa on ollut pielessä jo pitkään.
Sitten tulee joku pakolaiskriisi, ja heti aletaan toimimaan: tulee vastaanottokeskuksia ja tehdään vapaaehtoistyötä ja kerätään lahjoituksia, hyysätään niitä, jotka eivät edes ole suomalaisia! Ei ole suomalaisten omat murheet kenenkään mielestä mitään, ei meidän asioita kukaan hoida, mutta ne pakolaiset! Niitä käy kaikkien niin sääliksi!
Pystytkö ymmärtämään? Vaikka olet luonnollisesti sitä mieltä, että hädänalaisia kuuluu auttaa kansalaisuuteen katsomatta, ja että Suomi on niin suuri maa, että tilaa riittää kyllä, niin riittääkö näkökyky siihen, että hädänalaisia – siihen hätäänsä jo tottuneita ja melkein turtuneita – on meillä ollut täällä jo ennen viime syksyäkin? Päättäjiin ei pääse käsiksi, se on todettu jo moneen kertaan, mutta nämä pakolaiset, tähän asiaan voi sentään vaikuttaa. Vihdoinkin pystyy puolustamaan itseään. Meitä. Suomalaisia.
Jos et ymmärrä, niin ota analogia pieneen lapseen (anteeksi, tämä taitaa nyt tuntua vähän ylenkatsovalta). Se kokee, ettei vanhemmat näe sitä, ja oppii tyytymään vähään. Sitten tulee pikkusisarus, jota kaikki silittää ja kehuu. Kehen paha olo puretaan?
Vihan ja pahan olon purkaminen toiseen ihmiseen on aina väärin. Jos kuitenkin vihan ja pahan olon syyn ymmärtää, voi nähdä ihmisen sen vihan ja pahan olon takana. Ihmisiä me/ne suomalaisetkin on. Sitten voi ehkä alkaa pohtia, miten vihan ja pahan olon syitä voisi vähentää. Toistinko tarpeeksi?
Itse asiassa tässä on nimen omaan kysymys taloudellisista seikoista. Oli kansainvaelluksen syy mikä tahansa, omat nurkat täytyisi pystyä pitämään kunnossa ja vanhoistakin kavereista pitämään huolta, vaikka uusiakin saadaan. Systeemi ei toimi tällaisenaan. Ainakin pitäisi selkeästi ilmaista, että välittää ihan jokaisen hädästä, ja toimia sen mukaan. (Hyvinvoivat ihmiset on taloudellisesti edullisia.)