Kesäaika

Ooh. Elämä ei ole helppoa.

En viitsi linkittää tähän aikaisempia kirjoituksia aiheesta. Sen vaan sanon, että vuosi vuodelta on vaikeampaa.

Onneksi maanantaina ei ollut kelloon sidottua menoa, koska aivan suvereenisti olin unissani lyönyt herätyskellon pois päältä. Ehdimme päiväkotiin tunnin myöhempään kuin tavallisesti (”Pommiin nukkuminen talkottaa, että mennään suolaan ulos eikä käydä päiväkodissa sisällä ollenkaan”, tuumasi Kerttu), ja pääsin kiinni sähköpostiin ja Wilmaan ensimmäisen kerran vasta kymmeneltä puoli yhdeksän sijaan. Armoton kiireen ja häslingin tunne koko päivän. En saanut kuuden tunnin tiiviistä urakoinnista huolimatta koko tehtävälistaa hoidettua.

Eilen päästiin jo normaalisti liikkeelle, mutta herranjestas, kun juuri oli joka aamu ollut pakko alkaa hymyilemään siitä riemusta, että on valoisaa ja kevät pyrki väkisin rintaan, kello onkin väärin ja ollaan taas liikkeellä aamuyöstä. Höh.

Nyt istun bussissa, herätys oli klo 5.45 enkä halua ajatella, että oikeastaan klo 4.45. Ajattelenpa, koska grrrr. Nukahtaminen oli vaikeaa jo kolmena iltana peräkkäin, unen laatu huonoa, ärsyyntymiskynnys korkealla ja olo krapulainen ihan ilman nautintoaineiden vaikutusta asiaan.

Voi luoja, eikö tämä säätö voisi jo loppua?!