Pyöräily voittaa nyssen

Uskolliset lukijani osasivatkin arvata tämän otsikon seuraavan edellistä.

Menkää ihmiset maailmalle, käykää rajojen ulkopuolella, ja ottakaa vaikutteita. Palatkaa sitten takaisin ja katsokaa, miten hienoa meillä täällä kotona on, koska kun näkökulmaa on enemmän, tututkin upeudet näkyvät kirkkaammin.

Niinkun vaikka tämä Tampere pyörän satulasta käsin.

Tänä ihanana kesäpäivänä lähestyin Tampereen keskustaa kuin lomakohdetta ikään Ylöjärven suunnasta, pyöräilyreittiä numero 10. Paasikiventien varressa kulkeva pyörätie on meille satakuntalaisille eksoottinen nousuineen ja laskuineen. Päällyste on hyvässä kunnossa, joten kun kerran vauhtiin pääsee, yhden alamäen jälkeen sitä nousee samoilla kierroksilla jo yli puolet seuraavasta ylämäestä. Samalla voi ihailla Näsijärveä. On kuulkaa kaunista. Suomen luonto on vihreää ja sinistä ja puhdasta. Semmoista ei löydy kovin monen kaupungin kupeesta maailmalla.

Keskustan puolelle kurvasin Sepänkadun sillalta, ja laskin siitä sitten kohti koskea. Suomen suurimman sisämaakaupungin kesäpäivään heräilevät kadut ovat ihan saman oloisia kuin vastaavat vaikkapa Pariisissa tai Barcelonassa, mikä minun analyysini mukaan johtuu siitä, että a) ihmiset ovat lämpimänä päivänä liikkeellä jalkaisin tai pyörällä ja iloisempia kuin räntäsateessa, ja b) kitkutellen saapuneen kesän kukoistus kadunvarsien puissa sokaisee ihmisen kuvittelemaan, että ollaan etelämpänä. Mutta kyllä muuten niissäkin kaupunkilomakohteissa osaa silloin tällöin olla karsea ilma.

Mutta sitten, sitten tullaan kyllä sellaiseen helmeen että. Frenckellinaukion läpi Patosillalle pujotteleva pyörätienpätkä on sellaista kaupunkisuunnittelua, mistä minä pidän. Sitä suunnitellessa on mietitty, miten hyvä mieli ihmiselle tulee, kun se väkisinkin joutuu näkemään matkallaan kauneutta. Kun sillan päässä kääntyy oikealle alamäkeen, miljöö on edelleen nätti kuin mikä ja kuhisee elämää. Kaupungin pyöräilymyonteisyyttä alleviivasi tänään Rongankadun tunnelin länsipäässä pyöräilijöille tarjolla ollut aamupuuro ja juoma, joista tosin en ehtinyt nauttimaan, mutta sain kuitenkin kehut siitä, että olin pyörällä liikkeellä. Ei kuulkaa höpsöä ihmistä sen kummemmalla tarvitse ilahduttaa.

Sitten vielä poljin vanhaa kotikatuani pitkin suoraan toisen tunnelin läpi yliopistolle ja lukitsin fillarin siihen. Ai että. Ei tämmöisiä kiksejä varten tarvitse lähteä Los Angelesin pyöräkiertoajelulle. Ilmastokin on niinkun kivempi. (Paitsi ehkä ei huomenna.) 

Kuva on pöllitty Tampereen kaupungin kevään 2016 pyöräilykatsauksesta. Lue se.