Kesäekstra: lasten kanssa autolla Göteborgiin

Tiedän enemmän historiasta kuin maantiedosta. Siksi minusta oli ihan tasapuolista tavata norjalaiskavereita ”puolimatkassa”, Ruotsissa, Göteborgissa.

Porista on matkaa Turkuun 140km eli pissatauolla puolisentoista tuntia, laivamatka Turusta Tukholmaan kestää 11 tuntia ja jonotuksineen vielä vähintään tunnin pidempään, ja Tukholmasta Göteborgiin E4-tietä matka on 470km ja vajaa 5 tuntia – ilman pysähdyksiä. Norjan eteläkärjestä tulivat myös alle vuorokaudessa, sieltäkin osan matkaa lautalla. Oli kuulemma rankka reissu heillä ja väsytti vietävästi kun pääsivät perille.

Ensimmäistä kertaa noin kymmeneen vuoteen perhelomareissulla autossa oli vain neljä henkeä, mikä mahdollisti meidän seikkailumme näissä mitoissa. Nykyautojen takapenkit ovat yllättävän kapeita, vaikka melkein 5- ja 10-vuotiailla ei valtavia turvaistuimia olekaan. Reviirien koko on kuitenkin vaihteleva: välillä haluavat halailla ja pussailla ja välillä sitten taas pidellä juuri sitä yhtä ja samaa juttua joka on vaan just toisen, sen, joka on ihan liian lähellä. 80-luvun lapsena tunsin kuitenkin vahvaa nostalgiaa muistellessani autoreissuja, joihin olennaisesti kuuluivat tappelut pikkuveljen kanssa – sekä tylsyys! Mutta se ei ollut vaarallista, koska se ilmeni vain ”onko vielä pitkä matka?” -kyselyinä, jotka hermostuttivat vain kuskin paikalla istunutta henkilöä. Takapenkki kesti tuskallisen odotuksen muistaakseni sisimmässään ihan kevyesti. Itse vaihdoin juuri liittymään, jossa roaming on maksullinen, joten äidin oikeudella päätin raa’asti, että old skool -henkeen mitään sähköisiä laitteita ei viihteeksi otettaisi.

Ylitimme Ahvenanmeren yöllä, siirsimme hyttiin otetut pienet yöpymiskassit ja itsemme takaisin autoon, jossa vesipullot ja pientä nakerrettavaa odotti jo valmiina apukuskin jalkatilassa. E4 oli hyvä ajaa. Värtahamnenista siirryttiin selkeiden opasteiden varassa tunneliin, jonka läpi tähdättiin kohti Helsingborgia, ja mikäs oli posotellessa. Norrköpingin kohdalla mietittiin, että kyllä voisi Suomessakin markkinoida mitä vaan Tampereelta katsoen rannikon suunnassa olevaa kohdetta Helsingin / Turun lähellä olevana ihan siinä missä Korkeasaarta tai Muumimaailmaa. Reilun tunnin ajomatka eläinpuistoon olisi kirvoittanut niitä joko ollaan perillä? -tiedusteluja, mutta onneksemme emme olleet luvanneet mitään sellaista. Sen sijaan pysähdyimme kahdeksan tienoilla kaupunkiin syömään ja vessaan. Keskusta on kaunis ja hotelleja löytyy. Lasten kanssa on kiva voida luottaa ketjujen tarjontaan (senhän ruotsalaiset osaavat) – marssimme vain ovesta sisään ja kysyimme, saammeko tulla aamiaiselle. Det gick ju bra.

Äidin matkasunnitelma oli räätälöity prinsessojen ja linnojen ympärille, mutta Lövstadin linnan pihaan pysähtyminen (15 min Norrköpingin keskustasta) ei saanut keltään kannatusta. Sisälle ei näin aikaisin aamulla olisi vielä päässyt. Saman tien varrelta olisi ollut näppärää jatkaa Roxenin ympäri Motalan suuntaan ja käydä sitten Bergissä ihmettelemässä Götan kanavan sulkuja, mutta kun nyt kerran palattiin isolle tielle, niin jatkettiin sillä. Noin tunnin päästä äiti alkoi hihkua Väderstadin trafikplatsin (107) lähestyessä: nyt käännytään, sanotte mitä sanotte. Ruskeapohjaiset kukkakilvet viitoittivat kapealle matkailutielle, joka halkoi äärettömän ihanan idyllistä maalaismaisemaa, jota pilkuttivat pikkuiset punaiset mökit ja teiden varrella nuokkuvat kissankellot ja unikot. Varsinainen kohde oli Rök ja siellä sijaitseva ikivanha riimukivi: tällaisia ei Suomen puolelta löydy! Puolet matkantekijöistä naureskeli ja huokaili etapin valintaa, mutta onneksi ainakin nuorin seuralaiseni oli isosta kivestä heidänkin puolestaan aivan tohkeissaan. Kertoi myös osaavansa viikinkien kieltä ja tulkkasi riimut meille.

Turistvägenin varrelta löytyy myös Alvastran luostarin rauniot, mutta sinne päin kääntyessä osuimme kivasti paikallisten Mustang-harrastajien letkaan. Emme ihan kuuluneet joukkoon. Väistimme siis tieltä ja kävimme Hästholmenin vierasvenesatamassa ihmettelemässä Vätternin valtavuutta. Samaa järveä bongailtiin edelleen aina silloin tällöin tien oikealla puolella, kunnes pääsimme Grännaan asti. Sama Pietari Brahe, joka perusteli kaupunkeja ja muutekin järjesteli asioita Suomen puolella, oli perinyt nämä maisemat sedältään ja perusti sinne Grännan kaupungin, joka on kuuluisa paitsi karkkitehtaistaan, myös karkkimaisen söpöstä ulkonäöstään. Suosittelisin muuten täysin pistein, mutta varsinainen läpikulkukohde tämä ei ole: kaupunki ei ole palanut koskaan, joten asemakaava on 1600-luvulta, ja se ainoa kauttakulkukatu kerää hidasteineen aikamoisen autoletkan. Piti syödä siellä lounasta, mutta päätimme jatkaa lyhyen ostospysähdyksen jälkeen vielä pari tuntia. Ne maisemat! Tie kulkee Jönköpingiin asti Vätternin rantaa, ja olen tosi iloinen siitä, että en ollut ratissa. Muutkin varmaan.

Ulricehamnissa syötiin kotiruokalounasta edullisesti ja sitten posotimme perille Göteborgiin vielä viimeiset pari tuntia. Koska varsinainen kohde oli Lisebergin huvipuisto, ja niillä vähän lähempänä asuvilla kavereilla oli sisäpiiritietoa asiasta, varasimme alkuvuodesta majoituksen Lisebergbyn mökkikylästä. Kokemuksen viisastamana haluan huomauttaa, että jos buukkaat kaverin kanssa samaan aikaan telttapaikkaa, tarkasta, että osoite on sama, koska Lisebergsbyllä on useita kohteita eri sijainneissa ympäri kaupunkia…

No, 18 km:n välimatka ei kauheasti ekan illan viettoa haitannut, vaan frendit tulivat suunnitelman mukaisesti meille syömään. Näissä pikkuisissakin mökeissä on superhyvillä patjoilla varustettujen neljän sängyn lisäksi vessa, suihku ja keittiö, jossa on kahvinkeitin, mikro ja liesi muttei uunia. 300 metrin päässä on sopivan kokoinen Tempo-kauppa, josta sai ruokavärkit ja johon nuoriso sai palauttaa tyhjät pullot ja tölkit ansaitakseen omia kruunuja (”Siis kuin paljon tää 7kr oikeesti on?” selvitettiin muutamaan kertaan). Kaupan vierestä pääsee sporalla näppärästi kaupunkiin ja huvipuistoon, alle 7-vuotias ilmaiseksi aikuisen kanssa ja tuommoinen 7-19-vuotias puoleen hintaan, ja lippuja saa ostaa mökkikylän respasta, mutta me nautittiin jälleennäkemisestä oman mökin suojaisalla terassilla. Mitä nyt joku kauris kävi siinä haukkaamassa naapurimökin heiniä minusta vähän uhkaavan näköisenä. Ja jättimäinen vihreä kaniini tepasteli mökin ohi pariin otteeseen.

Seuraavana aamuna tehtiin treffit huvipuiston portille heti yhdeltätoista. Raitiovaunumatka kesti viitisen minuuttia, mutta jos olisi halunnut välttää odottelun kokonaan, olisi voinut tilata rannekkeet jne. netistä, noutaa ne respasta ja marssia noin vaan portin läpi. Eipä jonotuskaan kauan kestänyt. Isompi lapsi sai stora åkpassin, jolla olisi päässyt kaikkiin laitteisiin, ja pienempi lilla åkpassin. Me aikuiset otettiin 15 irtotiketin vihko. Eri laitteet maksoivat 1-4 lippua, mutta kun laiteseuraa riitti muutenkin, pari jäi ylikin. Jos mukana olisi ollut vain alle kouluikäisiä tai hyvin vähän huimapäisiä lapsia, niissä pienemmissäkin laitteissa olisi saatu hyvin kulumaan koko päivä! Kiittelimme toisiamme ajoituksesta: heti porttien avauduttua ei porukkaa ollut vielä nimeksikään verrattuna siihen väkimäärään, joka neljän aikaan lauantai-iltapäivänä alkoi jo täyttää kulkuväyliä. Isommat lapset jonottivat pikkuvuoristorataankin puolisen tuntia, mikä taisi olla minimiaika isoihin jo puolenpäivän aikaan. Alue on aika sokkeloinen, joten jonkun verran aikaa kannattaa käyttää fiilistelykävelyynkin, jottei käy niin kuin meillä meinasi käydä, ja hirmu ihana kiipeilyteline Barnens paradis meinasi jäädä kiipeilemättä.

Ravintoloita ei testattu: ilma oli lämmin, joten välipalakekseillä, vedellä, mehulla ja jäätelöllä pärjättiin hyvin koko seitsemäntuntinen huvipuistopäivä. Valikoimaa olisi kyllä ollut moneen lähtöön. Vessat olivat ihan ookoo, ja jos vaippoja olisi tarvinut vaihtaa, hoitohuoneita – ja imetyshuone! – olisi löytynyt helposti.

Tarkoitushan oli tietysti palata samaa, nopeinta reittiä takaisin Tukholmaan. Oli suuri houkutus varata hytti jo sunnuntai-illan laivasta, mutta onneksi älysimme jättää vuorokauden verran joustovaraa. Sitten pallottelimme tämän aikamarginaalin puitteissa sittenkin mahdollisen Kolmården-käynnin ja Tukholmapäivän välillä, ja päädyimme onneksi viimeiseen. Liika ohjelma ei ole hyväksi. Varsinkaan, jos ensin käy vähän kikkailemassa kaupungilla ja sitten lähtee vauhdikaasti Göteborgista seuraten E20 Stockholm -viittoja E20 Malmö -viittojen sijaan. Kun olisi ollut vielä mahdollista kääntyä, risteykset tulivat eteen jotenkin hurjan nopeasti – eikä navigaattoriin kuitenkaan voi luottaa – joten päädyimme sittenkin ajelemaan pienempää ja vähän hitaampaa ja vähempi ohituskaistaista tietä Vänernin ja Vätternin välistä. Maisemat olivat ihan kauniit tälläkin puolella, mutta kovin vähän eksoottiset: oli paljon peltoa ja paljon metsää. Syömässä käytiin Mariestadin sataman söpöissä punamultamakasiineissa. Päivän lounas oli uutta perunaa ja fisua, ja vaikka hinta oli lounaaksi korkea, oli taso myös mainio. Jopa yhdeksänvuotias kiitteli, mikä oli kerrassaan ihmeellistä. Neljävuotias taas veteli tyytyväisenä lihapullat, muusin, puolukkahillon ja pillimehun (se on muuten yleisnimeltään en festis, jos asiaa kanssani ihmetelleet opiskelutoverini tätä lukevat!). Myös paikallinen olut oli hyvää.

Göteborgista lähdettiin puolen päivän aikaan, ja perillä Värtahamnenin hotellilla oltiin seitsemältä. Laivaan olisi pitänyt olla jonottamassa puolelta. Nyt käytiin sen sijaan nopeasti handlaamassa iltasalaattia Icasta ja mentiin huoneeseen katsomaan jalkapalloa. Loistavaa.

Seuraavana päivänä piti olla aurinkoista ja sopivan lämmintä, ja suunnitelmaan kuului päivän metrolipun osto (Gärdetin asemalla muuten voi ostaa lippuja myös Pressbyråsta: kun toimivia automaatteja oli vain kaksi ja jonot kasvoivat hetkessä, oli vähän rehvakas fiilis vain pistäytyä kioskilla ja jatkaa saman tien matkaa), tunnelimatka Gamla Staniin, tutustuminen kuninkaanlinnaan ja sitten metrolla Kungsträdgårdeniin ja sieltä raitiovaunulla Skansenille. Raideliikenne kun on porilaislapsille vähemmän jokapäiväinen kokemus, niin pelkkä metrolinjan vaihtokin oli huikeaa! Ja sitten pienempi lapsi kysyy, että ”äiti onko seuraava asema Nästa?” Kyllähän se on.

Leenan vinkkaamaan Livrustkammareniin emme päässeet prinsessojen kärryjä ja haarniskoita ihmettelemään, koska oli maanantai. Muuten linna oli auki, ja nyt on nähty kruunut, valtikat ja valtakunnan omenat, kuninkaallisia huoneistoja, jäänteitä vanhasta linnasta sekä paljon marmoripatsaita. Vanhaa kaupunkia ihmeteltiin, ja pienimmän mielestä matkamuistomyymälät olivat ihania, varsinkin viikinkikypärät ja Peppi Pitkätossut. Myös betonileijonat tekivät vaikutuksen. Valuttiin Norrmalmille ja käytiin syömässä Taco Barissa, josta löytyi nachoja nachoihmiselle ja quesadilloja niistä tykkääville, ei liian tulisia pienimmällekään. Ja sitten, kun päästiin raitiovaunuun, alkoi sataa. Ei Skansenia siis. Hypättiinkin melkein saman tien ulos ja painuttiin Slussenin lautalle, jossa saatiin sateensuojassa miettiä suunnitelma B:tä, joka oli kahvi- ja jäätelötauko vanhassa kaupungissa. Sade loppui, mutta virta alkoi myös olla vähissä, joten pikku hiljaa lähdettiin valumaan kohti metroasemaa. Oli ihan briljanttia jättää auto hotellin pihaan vuorokaudeksi, koska siinä oltiin lähellä terminaalia, eikä tarvinnut stressata ruuhkista tai mahdollisista onnettomuuksista tai muista odottamattomuuksista. Laivaan ajamista odotellessa takapenkki alkoi olla jo aivan riehaantunut, mutta yhtä kaatunutta jugurttia lukuunottamatta sekin aika sujui suhteellisen mukavasti. Sanon vaan, että vesipullot, välipalakeksit ja kirsikkatomaatit sekä mahdollisuus vaihtaa lenkkarit varvastossuihin kaupunkipäivän jälkeen takasivat siinä kohtaa onnen. Ja autoviihteeksi koko reissun ajaksi riitti todella muutama lelu ja Aku Ankka, värityskirja ja kynät sekä lasten äänikirja.

Reissu oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut. Autossa istuminen ei kyllä hetkeen houkuta. Nyt olemme takaisin Suomen länsirannikon Björneborgissa eli lyhyemmin Porissa, josta ei tämän heinäkuun aikana juuri kannatakaan enää mihinkään lähteä. Tervetuloa tänne!