Mitt nya hem
Tukholma, Tukholma… No juu, Tukholman lääniä tämä on, mutta oikeasti asun nyt vallan ihastuttavassa pikkukaupungissa, jonka nimi on Sundbyberg. Cityyn eli Tukholman keskustaan on vajaa kymmenen kilometriä.
Kaupungin sykkeeseen kyllästyneistä ne, joilla oli mahdollisuus, ovat aikoinaan rakennuttaneet tänne huviloitaan. Kun rautatieverkostoa alettiin rakentaa, paikallinen puuhakas omistajamies järjesti junan kulkemaan ja pysähtymään keskelle taajamaa niin, että moderni maailma ja sen mukanaan tuoma teollisuus ja sen mukanaan tuoma varallisuus saatiin kulkeutumaan tänne. Samalla on tullut työntekijöitä eli uusia asukkaita eli uusia veronmaksajia. Sanovat, että jos jotain ei ole valmistettu Sundbybergissä, sitä ei ole olemassa. Tästä ikkunastani kun katson junaradan yli itään päin, näen Marabou-puiston puut – puisto on sen niminen siksi, että se on Maraboun suklaatehtaan pihassa. Nyt siellä ei enää tietenkään Alladineja valmisteta, vaan esitellään taidetta, mutta kuitenkin.
Sundbybergissä on nyt 50 000 asukasta, mutta pinta-alaltaan se on alle 10 neliökilometriä (siis Keravakin on sitä kolme kertaa isompi!). Uhoavat, että muutamassa vuodessa asukasluku nousee 80 000:een. En lainkaan ihmettele. Tämä oma vertaisvuokrausjärjestelmän kautta hankkimani yksiö sijaitsee aikaisen 70-luvun tornitalossa, mutta sama kaupunginosa, Duvbo, on muuten täynnä niitä ihastuttavan söpöjä huvikumpumallisia karkkitaloja, joiden seassa voisi kupsehtia päiväkaupalla! Mene sinne instaan nyt ja laita hästäg duvbo. Oi oi.
No niin. Sitten on tuo varsinainen keskusta – johon siis ei ole tästä kuin jääpallomaalivahdin pallonsinkoama – joka on kaavoitettu vajaa 150 vuotta sitten ruutukaavaan niin, että rautatie ja sen ja Lötsjö- ja Råstasjö- nimisten järvien väliin jäävät kalliot sijoittuvat kauniisti mukaan. Niihin muutamaan kortteliin on rakennettu kivisiä kaupunkitaloja niin, että kivijalkaliiketiloja ja asuntoja on ilmeisesti sopivassa suhteessa tarpeisiin nähden. Nyt kuitenkin mylläävät vanhaa kaapelitehtaan aluetta uuteen uskoon: vanha Signalfabriken sisältää jo kirjaston, kauppoja ja kahviloita, mutta viereen on tulossa niille tuleville asukkaille kaikenlaista uutta palvelua ja hyötyä. Aikovat myös kattaa junaradan.
Kerta kaikkiaan: olen kovin vaikuttunut ja ihastunut tähän kuntaan. Tiiviin kaupunkirakentamisen lisäksi rajojen sisäpuolelle mahtuu myös luonnonsuojelualue, jossa nuo äsken mainitut lammikot sijaitsevat, sekä muuta vehreyttä. Yksi riimukivikin on Riksantikvarieämbetetin mukaan pystyssä (175cm x 150cm x 30 cm), mutta en kyllä löytänyt, kun kävin kävelyllä. Hyvin on piilossa. Helppohan näiden toki on pääkaupungin tuottamaa pöhinää käyttää hyväkseen, mutta ilmeisen onnistuneesti he sen tekevät.
Itse asuntoko? En lähde sen enempää liiketoimintaansa mainostamaan, mutta hinta-laatu -suhde on yhden työssäkäyvän ja yhden aikuisopiskelijan oman asunnon vieressä sijaitsevassa piianhuoneistossa kohdallaan. Neliöitä on lähes 20, on kylpyhuone, mikro, keittolevy, veden- ja kahvinkeittimet, jääkaappi, televisio ja oma uloskäynti. Pinnat on siistit, huonekalut ovat kokoelma eri vuosikymmeniltä, kaikki toimii vaikkei nyt erityisen kaunista olekaan. Vessan pesuallas on vähän pieni, ja ikkuna on itään päin niin, että aamupäivällä on hyvin lämmintä, mutta onneksi ikkunan saa auki. Verrattuna joihinkin muihin tilapäisasuntoihini tämä on kärkipäätä!