Pikkubudjetilla Tukholmassa

Körsbärsblommor

Vastuuvapautuslauseke: kirjoittaja tykkää erityisesti historiasta, kulttuurista, kielistä ja flaneerauksesta. Jos sinä et, vinkit eivät ehkä sovi sinulle. Vinkit ovat subjektiivisesti tosia ainakin huhtikuussa 2019.

Ostokset

  1. Kruunun kurssi on edullinen euroalueelta tuleville. Muutenkin ruotsalaisen kulttuurin läpi tunkee ajatus demokraattisesta mahdollisuudesta kuluttaa rahoja suloiseen turhuuteen, ja kotikentällä ketjujen tuotteet ovat aavistuksen edullisempia. Lisäksi itse arvostan sitä, että ruotsinkieliset ns. naistenlehdet maksavat tällä puolen Pohjanlahtea selvästi vähemmän kuin kuljettuaan toiselle puolelle.
  2. Stockholm Quality Outlet Barkaby sijaitsee puolen tunnin paikallisjuna- ja bussimatkan päässä Tukholman keskustasta. Puodit aukeavat joka päivä klo 10.00. Outlet-hinnat ovat aina edullisempia kuin merkkien omissa liikkeissä, mutta myytävä mallisto onkin sitten toki jo poistunut muualta.
  3. Ellet seuraa aktiivisesti sosiaalisessa mediassa kaikkia mahdollisia jänniä pikkukauppoja (joista suuri osa edelleen toimii Söderillä, kunnes seuraava muodikas paikka imee ne itseensä), seuraa aitoja, sähkökaappeja ja ilmoitustauluja. Sähköiset mainokset alennusmyynneistä tuppaavat hukkumaan isolla rahalla sponsoroidun sisällön sekaan, joten pienyrittäjät ovat palanneet perinteiseen paperi-ilmoitteluun.

Liikkuminen

  1. Koko Tukholman läänin alueella kelpaavaa metro- eli bussi- eli spora- eli paikallisjuna- eli Djurgården-lauttalippua löytyy 24h-, 72h-, 7vrk-, 30vrk- ja 90vrk- versioina hintoihin 130kr, 260kr, 335kr, 890kr ja 2580kr. Yksittäinen lippu maksaa 45kr. Jos siis matkustat vuorokauden aikana julkisilla neljä kertaa, päivälippu tulee jo edullisemmaksi; kolmen vuorokauden aikana jo seitsemän matkaa kuittaa hinnan. Mm. Pressbyråt myyvät tätä SL-kortin nimistä hyödykettä. HUOM! Lastenvaunujen kanssa yksi aikuinen saa matkustaa ilmaiseksi bussissa. Alle 7-vuotias lapsi matkustaa aikuisen kanssa aina ilmaiseksi. Alle 12-vuotias matkustaa aikuisen kanssa ilmaiseksi pe klo 12 – su klo 24 sekä ns. punaisten päivien eli arkipyhien ja joululoman yhteydessä. Lisäinfo.
  2. Itse en lähtenyt hurjastelemaan pyörien päällä, vaikka kotioloissa sellaista toimintaa suosinkin. Keskustassa on kuitenkin panostettu pyöräkaistoihin tosi hyvin, ja liikennekulttuuri on kärsivällistä ja rauhallista, joten tottumattomampikin kaupunkipyöräilijä saattaa uskaltautua sekaan. Sähköskoottereita saa (vielä toistaiseksi) käyttää kuka vain lataamalla sovelluksen: lukituksen avaaminen maksaa 10kr ja ajelulla on minuutitaksa. Hassuja vehkeitä voi löytää mistä vain ja jättää minne vain. Perinteisemmin on mahdollista liikkua myös vuokrapyörällä. Nokkela nappaa tästä nyt hakusanat, niin ei tule mainostettua tiettyjä firmoja.
  3. Tukholma on pienten etäisyyksien tiiviisti rakennettu kaupunki. Uskaltaisinko arvioida, että kantakaupungin läpimitta on 6-7km. Jos sinulla on suuntavaisto, ok kunto eikä erityinen kiire mihinkään, pystyt ilmojen salliessa ottamaan keskustan haltuusi ihan kävellenkin.

Ulkoilu

  1. Jos olet liikkeellä leikki-ikäisten kanssa, onnittelen sinua. Kaupunki on pullollaan leikkipuistoja – tai sanotaan niin, että jokaisessa puistossa on leikkipaikka. Lekplats. Lekpark. Parklek.
  2. Jos haluat kuntosalitreeniä ilmaiseksi, kaupunki on pullollaan kuntoilupaikkoja. Utegym.
  3. Jos tykkäät juosta, hölkätä, kävellä tai laahustaa kauniissa maisemissa ja/tai luonnon keskellä, kaupungista löytyy lukemattomia tarkoitukseen sopivia polkuja. Motionsspår. Gångstråk. Hälsans stig.
  4. Kuninkaallisista on sellaista hyötyä nykyihmiselle, että kun aiemmat hallitsijat ovat omineet valtakuntansa kaiken metsämaan itselleen metsästysmaiksi eli djurgårdeneiksi, on nykyinen humanistisempi hallintaote korjannut tilannetta niin, että djurgårdenit on avattu veronmaksajille eli heille, jotka kustantavat puistojen ylläpidon. Näin ollen siis se Djurgården, johon voi astua kauniin sinisestä portista heti samannimisen sillan ylityksen jälkeen kadun vasemmalta puolelta, ja joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, on osa Kuninkaallista kaupunkipuistoa, joka on vielä suurempi. Hagan puistossa voi aidan raosta nähdä vilauksen – ei kesytetystä villieläimestä, vaan – aidosta kuninkaallisesta luonnollisessa olotilassaan. Hm. Vanhemman sukupolven kodin pihassa Lövön Drottningholmissa voi myös hengailla ihan vapaasti.

Museot, joihin on ilmainen sisäänpääsy

  1. Historiska museet – nykyisen Ruotsin rajojen sisäistä historiaa jäiden lähtemisen ajoista eteenpäin
  2. Medeltidsmuseet – keskiaikaisen Ruotsin ja varsinkin Tukholman historiaa – Varsinais-Suomi vahvasti mukana
  3. Stadsmuseum – Tukholman historiaa vuodesta 1527 nykypäivään
  4. Nationalmuseum – vähän niinkuin Ateneum, mutta kolonialistisemmalla otteella ja pidemmälle nykypäivään asti
  5. Livrustkammaren – kuninkaallisia vaunuja ja asuja
  6. Armémuseum – Ruotsi todella oli ennen vanhaan suurvalta, jonka sotilaallista mahtia (joka suureksi osaksi koostui eri puolilta maata kutsutuista talonpojista) esiteltiin pitkin Eurooppaa – Suomi vahvasti mukana, kunnes sitten enää ei; kuninkaanlinnan vahdinvaihtoseremoniaan liittyvä marssi lähtee huhti-elokuussa museon pihasta, se on hassua katsottavaa se!
  7. Sjöhistoriska – merellisellä entisellä suurvallalla on paljon merenkulkuun eli maailmanvalloitukseen liittyvää historiaa
  8. Etnografiska museet – entisellä kolonialistisella suurvallalla on paljon maailmalta tuotua omaisuutta
  9. Östasiatiska museet – entisellä kolonialistisella suurvallalla on paljon Kaukoidästä tuotua omaisuutta
  10. Medelhavsmuseet – entisellä kolonialistisella suurvallalla on paljon Välimeren ympäristöstä ja Lähi-idästä tuotua omaisuutta
  11. Hallwyllska museet – entisessä suurvallassa on asunut paljon erittäin hyvin toimeentulevia perheitä, joista yhden sadanvuodentakaiseen kotiin saa kurkata täällä
  12. ArkDes – ruotsalaista arkkitehtuuria maalaistaloista katedraalien kautta miljoonaprojektiin ja melkein tulevaisuuteen
  13. Moderna Museet – valikoima nykytaidetta melkoisen kattavasta ja laajasta kokoelmasta
  14. Riksidrottsmuseet – ruotsalaista urheilua kautta aikojen, toiminnallisesti, tottakai!
  15. Naturhistoriska museet – luonnon kaikki ihmeet

Muuta

Kauneutta löytyy joka kulmalta, jos nautit puistoista ja merestä ja rakennustaiteesta. Jos et halua alkaa itse keksimään reittejä (Monteliusvägen/Bastuvägen ja Fjällgatan!), esimerkiksi täältä löytyy kivat ehdotukset.

Jos haluat osallistua ilmaisiin tapahtumiin, täältä voi löytyä vaikka mitä.

Jos haluat tutustua paikallisiin tai muuten vain paikalla oleviin ihmisiin, täältä voi löytyä sopivia.

Kulttuuri Liikunta Matkat Museot ja näyttelyt