Hammaskiven poisto ja palkinto
Yhym. Nyt seuraa tekstiä, joka voi tuntua epäreilulta: lähipiirin kokemusten perusteella ainakin tiedän olevani aika erityinen ja hyvässä asemassa. Minulle ei nimittäin tule reikiä hampaisiin. Kalkkipitoinen sylkeni (näin kuulin tänään), joka suojaa hammasluuta, aiheuttaa kuitenkin hammaskiven kertymistä, mitä ei toki vähennä se, etten ole oppinut lankaamaan hampaitani säännöllisesti. En edes epäsäännöllisesti.
No niin. Jostain luin, että raskauden aikana tapahtuu suunkin bakteeristossa herkästi muutoksia – en jaksanut selvittää, miksi – mutta kun pari vuotta sitten tajusin, etten ollut käynyt hammastarkastuksessa viimeksi kuin ties milloin, ja olinpa vielä ollut raskaanakin tässä välissä, niin olisi varmaan aiheellista käydä tsekaamassa purukaluston kunto. Tuli vielä sopivasti yksityisen ketjun mainoskin siihen saumaan, että hitsin halvalla tarkastus ja bonukset vielä päälle. Menin.
Hammaslääkäri huokaili ihastuksesta (Mikä oli tietysti ihanaa! Harvemmin sitä saa tavallinen mammashenkilö suitsutusta vieraalta ihmiseltä osakseen, ja vaikken tiedä, onko kehu jotenkin ansaittua, kun se liittyy ominaisuuteen, jonka on saanut ikään kuin lahjaksi, niin olipa ainakin rehellistä ihastelua!), kun oli niin hyvässä kunnossa hampaat ja suu, ja totesi, että ei hän nyt osaa muuta suositella, kuin harjaamista samaan malliin ja kenties sitä lankaamista myös, ja hammaskiven poistoa ja soodavalkaisua, jos olen kiinnostunut. No mikäs siinä.
Hammaskiven poisto ja soodavalkaisu olivat ihanat, lähinnä kosmeettiset toimenpiteet, jotka saivat kellertävän hammasluun näyttämään valkoisemmalta ja suun tuntumaan raikkaalta ja puhtaalta. Ja maksoivat aivan sairaan paljon enemmän kuin se hammaslääkärin tarkastus, joka oli portti kelakorvauksiin, joita saisi niistä hinnakkaammista toimenpiteistä, huomasin kassalla, koska en tajunnut kysyä etukäteen. Ja siinä äitiyspäiväraha tulonani olin vähän sapettunut. Kun nyt työssäkäyvänä henkilönä hammaslääkäriasemaketju taas houkutteli minua pikkurilli edellä tarkastukseen, pohdin asiaa. Skippasin sen, mutta varasin ihan itsenäisesti hammaskivenpoiston. Kelakorvaukset ovat niin pienet, että tarkastusmaksun hinta lähetteestä tulisi kalliimmaksi kuin lähetteetön hammaskivenpoisto.
Ihan hiukan olin havaitsevinani semmoista kapitalistisesti hankalaa tilannetta siinä tuolista noustessani, kun ei minulle voinut oikein suositella muita toimenpiteitä, eikä mitään lääkärin huomiota vaativaa ollut parin vuoden aikana tullut eteen, eikä sitä hammaskiveäkään nyt niin hirmuisesn paljon, että pitäisi useammin houkutella paikalle. Hygienisti oli kuitenkin oikein mukava ja hyvä otteissaan, ja hyvä mieli jäi. Kassalla pääsin eroon 139 eurosta.
Jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Kaikki oli kunnossa, mutta ei tullut tarran tarraa eikä muuta palkintoa! Otin vaarin mahdollisuudesta harhailla hetken yksin kaupungilla. En erityisesti nauti kauppojen kiertelystä, mutta tiedän, että tavaratalon yläkerrassa käy kauppa näinä aikoina vähän huonosti, joten poistolaareista voi tehdä löytöjä, joiden hankinta ei täysin tekisi tyhjäksi marmatustani kalliista hammaslääkäripalveluista. Ja voi että: palkinnoksi hyvin hoidetuista hampaistani löysin yhteensä 11 eurolla itselleni Pip-sokerikon, jolla saan siivoa maustekaappiin, ja Pancolin kirjan, joka tulee olemaan yhtä ihana luettava kuin takakantensa:
Usein elämä leikittelee kanssamme. Se antaa meille timantin, joka on kätketty metrolipun alle tai esiripun taa tai joka piilee sanassa, katseessa, typerässä hymyssä. Yksityiskohtiin tulee kiinnittää huomiota. Ne ovat elämänpolun varrelle siroteltuja pikku kiviä, jotka johdattavat meitä. Härskit ja kiireiset ihmiset, ne jotka käyttävät nyrkkeilyhanskoja ja porskuttavat eteenpäin rapa roiskuen, eivät huomaa yksityiskohtia. He haluavat raskastekoista, muhkeaa, prameaa, he eivät halua hukata hetkeäkään siihen, että noukkisivat maasta lantin tai oljenkorren, ojentaisivat kätensä vapisevalle lähimmäiselle. Mutta jos pysähtyy ja seisauttaa ajankulun, huomaa timantit ojennetussa kädessä.