Kotimyyntikutsut
Ensin sitä elää viattomassa, puhtaassa kuplassa. Tupperware yhdistyy omaan äitiin tai muihin vähemmän samaistuttaviin vanhempiin naissukulaisiin, joiden tupperivarastoista puhutaan vähän hymyillen tai avoimesti halveksien. Ylikalliita muovikippoja tai rakkaita muistoja lapsuudesta, miten vaan; mausteena mielikuva kotimyyntikutsuista, jossa tädit innostuvat hulluna jostain muovista, jota ne sitten toisiltaan ostelevat kovaan hintaan, kun eivät kehtaa olla tilaamatta jotain.
Sitten alkaa vähän jo kiinnostaa. Ai että kun oli jumpassa hieno juomapullo sillä yhdellä ämmällä, ja kuulin sen puhuvan kaverilleen, että oli ostanut sen sieltä kutsuilta. Tai sitten näet kaverin keittiössä aika makeen kulhon, ja ehkä toisellakin kaverilla on samanlainen. Hm. Miksei mulla ole sellaista? Miksei mua kutsuta kutsuille?! On korukutsuja ja alusvaatekutsuja ja lasten lelukutsuja ja aikuisten lelukutsuja ja vaikka mitä, varmaan jossain meidän korviemme kuulumattomissa niitä äijien voimatyökalukutsujakin, joissa bikinitytöt esittelevät myyntiartikkeleita.
Viimeistään sitten, kun olet raskaana ja bongailet nettimyyntipaikoilta vauvakamoja, törmäät tietyn merkkisiin lastenvaatteisiin. Osaa et löydä kaupoista, vaikka kuinka etsisit. Selvität asiaa, ja huomaat, että paitsi nettikaupasta, näitä tuotteita myydään vaatekutsuilla. Kun sut kutsutaan sellaisille ensimmäisen kerran, olet hitsin tohkeissasi: taivas avautuu! Pääset hypistelemään vaatteita livenä ennen ostospäätöstä! Saat alennusta! Voit varata omat kutsut ja saada emännänlahjoja!
Joku mutisee nyt kalliista hinnoista ja massahypnoosista. Kyllä. Kukaan ei maksa halpaketjuvaatteen hintaa enempää mistään, jos siinä ei ole tiettyä hypeä ympärillä, tai jotain syytä, minkä vuoksi ostaja kokee hinnan itselleen sopivaksi. Jos laatu ei enää vastaa hintaa, vaatteita ei sillä hinnalla osteta. Kotimyyntivaateyritykset pyrkivät yleensä löytämään valmistajat läheltä, Euroopasta, valmistuserät ovat pieniä, jolloin roskiin ei mene niin paljon, ja pienempi firma pystyy halutessaan pitämään eettisen omantuntonsa puhtaampana kuin alihankkijan alihankkijoita käyttävä pulju. Jos ketjukaupasta tai marketista alkaa saada samanlaisia hepeneitä, esittelijää ei enää kutsuta kotiin.
Parhaimmillaan kotimyyntikutsukamalla on vuosikerta-arvoa, joka tunnustetaan muuallakin kuin kotona kirppistavaroita hinnoitellessa. Mutta jos et löydä ostettavaa, ja nolouttasi et kehtaa olla ostamatta vaikka vaan sukkaparia, ongelma on ihan ikiomasi: millään kutsuilla ei ole ostopakkoa. Passaa bileet tai vaihda kavereita, jos muulta tuntuu. Osta vain tarpeeseen.
Voi teitä, urbaanit city-äidit, jotka jäätte paitsi tästä kaikesta! Harva esittelijä viitsii roudata mallistoaan sellaiseen asuntoon, joka sijaitsee korkeassa kerrostalossa pikkuhissin matkan päässä katutasosta, kaukana vapaista parkkipaikoista. Sitä paitsi siellä on kauppoja vieressä muutenkin. Maaseudulla ja laajoilla omakotitaloalueilla vaatekutsut ovat oikeasti hyvää viihdettä ja mainio syy kutsua kavereita kylään, ja esittelijänkin työ on provikkapalkkaan ja vuodatettuihin hikipisaroihin nähden mielekästä. Kotimyyntiesittelijän työ todellakin on raakaa työtä, anteeksi nyt vaan, rekrytoijat, joten arvostusta saa ilmaista, kun hyvään esittelijään törmää.
Kotikutsut on mun juttu. On kiva kutsua kavereita ja kiva kyläillä. En erityisesti nauti kauppojen kiertelystä. Keksin monta muutakin tapaa käyttää aikaani, ja tapettavaa aikaa mulla ei ole. Nettikaupat on vielä pahempia: tarjonta ei lopu ikinä, joten täsmähakuja lukuunottamatta en juuri vaivaudu. Viimeksi etsin elämänmittaiseen käyttöön hoitolaukun, ja siitä on pian kolme vuotta.
Tässä kuvassa tyttäreni tiskaa klassikkoa, Tupperwaren Samba-lasia. Niihin kuuluu kannet, joissa on silikonitiivisteinen reikä, jonka läpi voi iskeä pillin. Minulla on niitä kaksi settiä, eli kahdeksan kappaletta. Ne tulevat riittämään maailman tappiin, ja koska ne ovat käytössä joka helkutin päivä, ei hinta per käyttökerta enää huimaa päätä. Pieni lapsi menee positiivisesti sekaisin pillistä, eikä kaupasta tarvitse roudata pillimehuja, kun tämä muki on kuitenkin ihan sairaan siisti. Lisäksi, kunhan aikuinen on sulkenut kannen tiiviisti, lasin kaatuminen ei aiheuta akuuttia siivouskriisiä, koska sisältö pysyy siellä sisällä. Toimii siis myös minulla. Jotain muutakin hienoa olen ostanut – esimerkiksi niiden termoskannu on vaan musta niin kaunis – mutta on mukaan tarttunut ihan ihmeellisen turhaakin tavaraa. Saas nähdä miten tulevana viikonloppuna käy.
Samassa kuvassa tyttärellä on päällään me&i-heppapaita, jonka oikea nimi on joku muu. Ruotsalaismerkki oli tullut Suomessa myyntiin vähän ennen Veeran syntymää, joten pääsin pikku vauvani kanssa aikamoiseen hurmosaaltoon mukaan. Suunnilleen puolet meidän 86/92-kokoisista paidoista on kutsuilta ostettuja: kissapaita, toinen kissapaita, pupupaita, koirapaita… Ja totuuden nimissä on sanottava, että siihen aikaan ostetut vaatteet vielä pysyivät hyvinä. Sittemmin olen mennyt ostamaan myös aikuisten vaatteita, joissa on ollut lähes jokaisessa joku pikkuvika, mutta joita en ole jaksanut palauttaa. Viallinen tuote pitäisi palauttaa aina – vaiva on sittenkin, varsinkin nykyään – pieni, ja kaikki hyötyvät. No, ilmeisesti laiskuuteni kostautui, kun materiaalit tuntuu nykyään erilaisilta. Eikä reteä designkaan enää niin houkuta, ollaan vissiin kasvettu näistä ohi.
Tässä kuvassa tyttäreni on pukemassa päälleen eilen paketista repäistyjä Pomp de Lux -eksemplaareja, jotka ihan itse äitinsä ohjailemana valkkasi kutsuilta pari viikkoa sitten. Nämä ovat tanskalaista suunnittelua, tyttöjen ja poikien mallistot selkeästi erikseen, ja söpöjä / tyylikkään poikamaisia kuin mitkä! Meille ostettiin prinsessa-aikaan näitä paljon, sittemmin enemmän alus- ja yövaatteita. Ulkovaatteet ovat ihan huippuja ominaisuuksiltaan, ja hinta on siihen nähden käsittämättömän edullinen! Aikuisten mallistoa ei ole (ellet ole tosi pieni).
Oikea pikku herkkupalanen, jota tahtoisin kannattaa kovasti, on kotimainen Silverjungle. Vaatteita löytyy vauvoille, isommille lapsille ja aikuisille naisille, ja tyyli on sillä tavalla ajaton, ettei vaate ensitapaamisella sano, ostettiinko se viime syksynä vai kolme vuotta sitten. Muista merkeistä poiketen mukana on trikooneuloksen lisäksi myös paksumpaa neuletta. Hinta on edullinen, ja laatu sellainen, että kestää käytön.
Ja sitten on tämä totaalinen hurahdukseni, House of Lola. Nämä nyt sattuvat olemaan minun näköisiäni vaatteita! Hyvät ja jännät leikkaukset ja pikkuyksityiskohdat saavat mut hykertelemään. Niillä on ihania kenkiäkin! Harmi kyllä, olen kouliintunut niin huonoksi ostamaan ihania asioita, jotka eivät sovi elämäntilanteeseen, että niin kauan kun kuljen päivittäin kävellen pikkupolkuja pitkin töihin, en vaihda Suutarittaren jo kertaalleen korjaamia El Naturalista -bootsejani edes konjakinvärisiin Lola-bootieihin… Prinsessaiän ylittänyt koululainen on lähes yhtä lolahtanut, lasten mallisto on suppeampi kuin muilla, mutta katu-uskottavan mukava.
Onneksi lapset kasvaa koko ajan, niin on hyvä syy käydä pläräämässä esittelyrekkejä!