Äiti vs. uhmaikäinen: kuka voittaa?!
Erä 1: ruokakauppa
No autokärry, tietenkin! Turvavyö täytyy laittaa, ite, mutta sitä ei, onneksi, kaksi- ja puolivuotias saa ite auki. Onneksi siksi, ettei se häviä tuosta vaan omille teilleen, epäonneksi siksi, että kun tuska vyön aukeamattomuudesta iskee, se iskee.
Ollaan jauho- ja hiutalekäytävällä. Jostain syystä Muumimamman kuvalla koristettu pika-annospuurolaatikko on laitettu alimmalle hyllylle, autokärryilijöiden nenän korkeudelle. Lapsi huomaa: Muumimamma! Minä tukkaan Muumimammasta! Vyön räpellys ja kurottelu alkaa.
Salamannopeasti äiti saa viestin jostain äitien kollektiivisen piilotajunnan syövereistä. Kokeillaan: ”Saat käydä halaamassa Muumimammaa, mutta laitat sen sitten takas paikalleen ja tuut takas kärryyn.”
Se toimi!! Tasapeli.
Erä 2: hiukset
Rakastamme varsinkin omien pienten tyttöjemme suortuvia niin, että takkujen ja tappelujen uhallakin vältämme saksimista. Veeran tukka leikattiin ekan kerran kai reilusti yli nelivuotiaana.
Lasten hiukset pitäisi kuitenkin pitää kiinni varsinkin joukossa: siellä tiivistyy tukkaan herkästi paitsi ruoka ja muut tahmat, myös mahdolliset loiseläimet. Hoidettuani yhden episodillisen uusperheen täitartuntaa, johon kuului yksi vahvatemperamenttinen, herkkäpäänahkainen leikki-ikäinen, en suosittele kokemusta kenellekään.
Kerttu tykkää pinneistä, pankauksista eli ponnareista ei niinkään. Järkyttävintä kaikesta maailman sisällöstä on kuitenkin pälkäset. Minulle ei ole ihan selvinnyt miksi. Käytin kuitenkin aamuna muutamana tietoa hyväkseni:
– Nyt täytyy laittaa tukka kiinni, laitetaas ponnari.
– Ei ei, en halua ku se on kilee! Laitetaan pinni!
– Ei pelkkä pinni oikein auta. Jos tukka on auki, sinne voi mennä pälkäsiä.
– (…) Ai mimmosii pälkäsii?
– No semmosii täi-kärpäsiä. Ne kutittaa hirveesti.
– Laitetaan pankaus.
Jes. Tasapeli.