Äidin suusta: kenkäostoksilla

Minulla on aika selkeät näkemykset siitä, minkälaiset kengät minun mielestäni ovat kivat.

Kun suurempi stressi oli pois takaraivosta, heräsin hoitamaan lasteni asioita. Talvialet loppuvat pian, ja tytär tarvitsee TAAS uudet kengät ensi talveksi. Lähdimme etsimään sopivia.

Kahdeksanvuotiaalla on yllättävän selkeät näkemykset siitä, minkälaiset kengät hänen mielestään ovat kivat. Minä huomaan tulleeni äidiksi: seison vieressä valintaprosessin aikana ja tarjoilen vaihtoehtoja saatesanoilla ”eikö nää ois ihan kivat?”. Tytär katsoo minua ja pudistaa hitaasti päätään. Hänellä on mielipide. Kierrämme muutaman kaupan ja palaamme siihen ensimmäiseen, jossa ne kivat kengät olivat.

Tapanani ei ole lukemia heitellä kehiin, kun ei ole tarkoitus vertailla mittoja tai houkutella ihmisiä sellaiseen. Ilmoitanpa vain, että ihan hiukan helpompaa on täyttää lapsen toiveita, kun tiedän, että näille kengille löytyy jatkokäyttöä sittenkin, kun jalka TAAS kasvaa seuraavaan kokoon. On tainnut tyttö tulla isäänsä. Se on kahdeksan. Kahdeksan. Ja kenkä mahtuu minullekin.