Äiti ja tytär leffassa: Saattokeikka
Hei Solar Films. Olisi kiva, kun olisi olemassa sellainen promokuva, jonka tällainen harrastelijaihminen voisi tuotteestanne hyvällä omalla tunnolla napata blogikäyttöön ilman, että täytyisi erikseen ottaa yhteyttä ja pyytää lupaa. Niin tärkeä asia tämä postaus ei ole, ja sitten jäisi julkisuus saamatta. Voi olla, ettei tätäkään nyt lue kuin parhaat kaverit ja äiti, koska tässä ei ole hip ja kuul kuvaa mukana.
No joka tapauksessa. Joululahjaliput vanhenivat tänään, ja minusta Finnkino olisi sen kunniaksi voinut tänne pienempäänkin kylään pistää pyörimään useamman elokuvan, josta valita. Lupasin nimittäin mennä kahdeksanvuotiaan kanssa leffaan, ja sopivasti ikärajoitetuista elokuvista oli nähty kaikki, paitsi pienet siniset ötökät ja Saattokeikka. Ötököistä en välittänyt. Saattokeikka siis valittiin. Yritin olla lukematta arvosteluja, yhden luin, ja siinä oli vähän taas semmoinen meininki, että ei me suomalaiset osata kyllä elokuvia tehdä, kun ei ne ole edes joka kerta kansainvälisen menestyksen airuita. En kyllä kovin montaa ranskalaisleffaakaan muista nimeltä, mutta ranskalaiset tykkäävät omistaan sen verran, että teollisuus pyörii, ja tant pis vaan, jos ei muita kiinnosta. No juu, mutta siis mahdollisimman avoimin mielin mentiin saliin.
Tällaista ajattelin. Ihmiset salissa tyrskähtelivät, siis nauroivat puoliääneen. Minusta se on hyvä merkki: ei minunkaan huumorini joka kerta ole ihan superia, mutta jaksan heitellä puujalkojani, koska kyllä niille yleensä joku nauraa. Ellei sitten ole omasta mielestään niin älykäs, ettei viitsi tämmöisen tontun jutuille naureskella. Se, että ihmiset nauravat, on hyvä. Joku osuu tunteisiin ja yllättää sopivasti. Eikö elokuvan
Meltsin metris ei ole usein ollut elokuvissa, koska se ei ole niin sanotusti edustavan näköinen. Tässä elokuvassa oli paljon muitakin vastaavia kuvia, yöllinen kylmäasema esimerkiksi. Periaatteessa tylsähköt suomalaismaisemat myös. Mutta fiilis välittyi. Minusta on kiva, että tämä leffa ei yritä olla muualla kuin on. Suomessa on aika paljon aika hienoja kotoperäisiä juttuja, jotka ansaitsevatkin tulla esitetyksi ja tallennetuksi tässä muodossa. Toisaalta on sitten ihan maailmanlaajuisia ilmiöitä, kuten vaikka nyt sitten teinien hengailu ja se, miten se ärsyttää niitä, jotka eivät enää ole teinejä eivätkä hengaile.
Kovasti paljon kiroiltiin, varsinkin loppupäässä. Muuten ei ollut pelottavia tai inhottavia juttuja. Kysymyksiä herätti se, kenen mökissä oltiinkaan, ja kenen autolla saa ajaa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin pienempäänkin mieleen jää varmaan lähinnä ajatus siitä, että kaveria kuuluu auttaa. Always do the right thing. (Myös Noah Kimin silmistä tuli Spike Lee mieleen.)
Kiitos tästä.