Ajan suhteellisuus

Tuli kutsu sellaiseen kokoukseen, joka kuului vuosia automaattisesti kalenteriin, koska itse olin päivää sopimassa ja systeemejä järjestämässä. Nyt jouduin erikseen varmistamaan, sopiiko se nykyiseen kalenteriin. Tuli hassu olo.

Joskus ennen lapsia ajankäyttö oli nykynäkökulmasta ihan villiä. Joka työpäivän jälkeen oli ainakin yksi meno, jumppaan piti mennä vähintään, mutta lisäksi oli sitten opiskelua tai vapaaehtoishommia tai jos oli tyhjää niin se tarkoitti, että siihen piti sopia kahvittelu kaverin kaa. Miehellä oli omat menonsa, nähtiin sitten iltaisin ja viikonloppuisin kuitenkin.

Äidiksi tuleminen aiheutti kriisin, koska halusin sekä pidellä kakkua että syödä sen, eli halusin jatkaa ns. normaalia elämää lapsesta huolimatta. Se on kuulkaa tulevat ja tuoreet äidit vika mielessä: elämä lapsen kanssa on ihan normaalia, mutta se hölmö touhotus ei ole. Olet edelleen oma itsesi, mutta uudenlainen, joten minkäänlaisen elämän jatkaminen ei tule kysymykseenkään. Niin että menin takaisin töihin, kun vauvani oli viisikuukautinen, ja sitten jos iltaisin oli juttuja, niin otin aika pienestä asti sen mukaan. Tykkäsin kuitenkin niin paljon tehdä kaikenlaista, etten halunnut jäädä mistään paitsi, enkä halunnut katkeroitua siksi, että lapsi muka olisi jotenkin rajoittanut. Siihen aikaan riitti kuitenkin yksi meno iltaa kohti, ja joskus oli ihan vapaitakin iltoja. Töitä tietysti oli.

No sitten täytyi miettiä asioita uudestaan ja opetella ajattelemaan vähän fiksummin ja tuli toinen vauva ja nyt ei tarvinut enää pelätä muuttuvansa vieraaksi ihmiseksi vaan tunsin jo äitiminäni, jonka olin havainnut ihan hyväksi tyypiksi, ja tajusin, että olen jo tehnyt ja nähnyt ja osallistunut niin paljon, etten jää mistään paitsi, jos jäänkin pidemmäksi aikaa kotiin vauvan kanssa. Päin vastoin. Jäisin paitsi, jos en jäisi kotiin. Päästiin siihen pisteeseen, että oli yksi oma meno viikkoa kohti. (Tietysti tässä vaiheessa elämää oli sitten jo perheen ja lasten menoja, joista oli tullut minun menojani.)

Ja vaikka nyt olen taas töissä, olen yrittänyt pitää rauhallista tahtia yllä. Että siis todellakin mahtuu se kokous kalenteriin, koska sillä viikolla ei ole muita menoja.

Ihanaa.