Att känna sig lokal

Ihan ensimmäinen ostos Ruotsin kamaralla oli Tukholman läänin julkisen liikenteen kuukausikortti eli SL-kortet. Ainakin tällä hetkellä hinta on 890kr/30pv + 20kr (n. 87€) fyysisestä kortista, ja sitä sinertävään ruutuun lääppäisemällä bussissa tai metroaseman spärrellä eli portilla ja varmaan samaan tyyliin raitiovaunussa ja paikallisjunassa osoittaa oikeutensa kulkea hurumykke.

Etukäteen jännäsin, että mistä Arlandalta löydän ostopaikan, mihin sain Mieheltä rauhoittavan toteamuksen, että kyllä siellä joku Pressbyrå on tai jos ei ole, niin kysymällä löytyy. Näinhän se on. Kun ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen seisoin matkatavarahihnan vieressä odottamassa (käsimatkatavaramatkailu on kärsimättömän ihmisen valinta!), olin jo sinkoilemassa ties minkä halpabussiyhtiön automaateille, mutta sain hillittyä itseni. Kun laukku saapui, marssin etsimään sitä kioskia, jota ei ollut, mutta oli jotenkin hämäävän valkoinen infotiski siinä oikealla. Selitin virkailijalle tilanteeni ja hän kertoi minun olevan juuri oikeassa paikassa. SL-tsetin lisäksi tarvitsi maksaa vain 120kr lisämaksu, jotta Uppsalan läänin puolella sijaitsevalta lentokentältä saisi ajaa Tukholmaan. Muuten ei tarvitse koko loppukuun aikana uhrata äyriäkään. Smidigt.

No sitten kun ekana iltana olin saanut asetuttua taloksi ja hakenut välttämättömät ruokatarpeet Icasta – ensi kerralla testaan Willy’sin – ottanut murua rinnan alle ja puhdistautunut matkan pölyistä, kaipasin luettavaa. Tänä digitaalisena aikana olin tietysti pakannut vain sähköisiä vehkeitä, jotka eivät ole omiaan rauhoittamaan villinä laukkaavaa maahanmuuttajamieltä, päin vastoin. Seuraavana päivänä suunnistin Signalfabrikenin kirjastoon. Heippasin virkailijaa ja kyselin, että olisiko ihan höpsöä tai edes mahdollista saada kirjastokorttia, vaikka olenkin täällä ruotsin puhumista opettelemassa vain kuukauden. Virkailija tuumasi vähän, ja selitti sitten, että korostuksesta huomaa minun olevan Suomesta ja että jos haluan, voin toki asioida omalla kielelläni hänen kanssaan. No hö. Eikun ruotsia haluan puhua. Jahas, no sitten. Nimi, syntymäaika, paikallinen osoite ja puhelinnumero riittävät 3kk tilapäisen täkäläisen kirjastokortin saamiseen. Kiitos, monikulttuurinen Sundbyberg!

Lainasin viihdykemielessä Anna Janssonin En otippad kärlekshistorian ja oppimismielessä Jesper Juulin Ditt kompetenta barnin. Aloitin Juulilla. Sanokaapa: olenko missannut tämän siksi, että normaalioloissa en ole kovin kiinnostunut kasvatusoppaista, vai siksi, että tätä ei ole suomennettu? Tykkään tyylistä, joku muukin saattaa tykätä. Hittikamaa.

Mutta nyt spoilaan: kirjan idea näyttää olevan, että lapsi kyllä kasvaa ja oppii kykyjensä ja luontonsa puitteissa ihan itsekin, mutta aikuisella on pienestä aina vastuu. Sen sijaan valta ei kuulu kasvatukseen. Lapsi on oma yksilönsä, ei vanhemman (tarpeiden) jatke. Vanhemman tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi. (Oho, olen vasta sivulla 42, en siis tiedä, onko Juul oikeasti täysin samaa mieltä mun kanssani.)

valttikortit
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *