Ei tehrä tästä numeroo

Meren yli ja vielä vähän pidemmälle!

Olen kiitellyt enemmän ja välillä vähemmän vilpittömästi, kun kanssaihmiset ovat viime aikoina jakaneet minulle vinkkejä siitä, mitä kaikkea huhtikuisessa Tukholmassa voi tai lähes pitää neljän viikon aikana tehdä.

Kun eilen viimeisenä kotipäivänä ennen lähtöä hoidin kaikenlaisia pikkujuttuja, jotka ovat olleet sekundäärisinä hoitamatta, kuten

  • kaivanut esiin kolme vuotta tallessa olleen pimennysverhon makuuhuoneen toiseen ikkunaan, kuten olen uhonnut tekeväni jo pari viikkoa
  • teipannut jesarilla umpeen kurahanskat, joiden molemmissa peukaloissa on mikroskooppisen pienet reiät, ihan vaan koska en viitsisi ostaa TAAS uusia, kun päiväkotikautta on jäljellä enää kaksi kuukautta
  • vienyt aamulla kaikki kohta neljän vuoden aikana kerääntyneet tyhjät paristot keräykseen / pyörälenkittänyt lasta viimeisen kerran kuukauteen
  • viikannut viimeisenkin niistä viikonlopun aikana pyörineistä pesukoneellisista, mukaan lukien talvi- ja sadetakkeja
  • kylvänyt rairuohon (tällä kertaa ihan multaan enkä pelkkään talouspaperiin)
  • näyttänyt lapselle, mistä ja miten se babyborn pissii (se sulkemisruuvi on hyvä juttu)
  • vaihtanut keittiön verhot

en voinut olla miettimättä, että olisittepa te, jotka olette ehtineet minunkin puolestani kaupunkilomavinkkejä keräilemään ja niitä jakelemaan, kärpäsinä katossa. Nämä pikkuaskareet ovat olleet hoitamatta siksi, että viimeisinä kuukausina olen

  • suorittanut viimeisiä niistä 60 opintopisteestä, joiden keräämisen työn ja perhe-elämän ohella aloitin 22 kuukautta sitten
  • niin siis juu käynyt töissä ja elänyt lapsiperhe-elämää
  • koittanut pitää päiväkodin vanhempainyhdistyksen hallituksen naruja käsissäni ilman solmuja
  • järjestänyt vapaaehtoispohjalta joitain koulutustilaisuuksia.

Eikä varsinkaan nyt tässä vaiheessa työn- ja perheenoheista aikuisopiskelua välttämättä haittaa, vaikka tekemistä olisi jo vähän vähemmän. Ihan ajattelin, että teen tämän kuukauden aikana suunnitellusti ne asialliset hommat, ja muuten toteutan itseäni ikioman fiiliksen mukaan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *