Elämänmuutos

Älä pelästy. Vastaan vain haasteeseen.

Muutama silmänräpäys sitten sain Mieheltä syntymäpäivälahjan. Se on muuten tosi hyvä niissä, tai lahjoissa ylipäätään: edelleen on yksi ensimmäisistä tallessa lompakossa; pieniä, suurella ajatuksella poimittuja juttuja on jäänyt mieleen, ja ihan melkein liian suuria olen myös saanut; semmoinenkin, joka tuli huonoon aikaan ja tuntui tosi hölmöltä silloin, on muuttunut tärkeäksi. Ei yhden yhtä timanttia tai muuta, mitä tässä kannattaisi mainita, koska ette te niiden todellista arvoa tietäisi tai osaisi arvata.

Se lahja oli silloin, kun olin juuri muuttanut tähän kaupunkiin, eikä minulla vielä ollut yhtään ystävää täältä. Sen jälkeen oli. Sittemmin ollaan tarvottu elämää eteenpäin, välillä samanlaisissa ja välillä erillisemmissä olosuhteissa, mutta kuitenkin sillä tavalla kädenmitan päässä, että ollaan pysytty samalla kartalla ja aallonpituudella. Ehkä ystävä on ihan erityinen sellaisenaan, tai ehkä se tapaamisen suuri merkitys silloin vielä kasvattaa hänen erityistä asemaansa. Sekin on erityistä, että sitä huomaa hänen rinnallaan kasvaneensa aikuiseksi ihan yhtäkkiä huomaamatta.

Tavattiin tänään, ja matkalla herkistelin lumisateen ja maiseman ja elämän kauneutta, ja vaikka perillä mietittiin katkerampiakin juttuja, niin silti kotiin palatessa oli aika sydäntä pakahduttavan hyvä mieli. Asioilla on taipumus järjestyä. On.

Elämähän ei tule valmiiksi. On hirveän helppoa sanoa, että huomenna alkaa uusi elämä, ja vähän vaikeampaa toteuttaa sitä uutta elämää koskevaa suunnitelmaa, ja tosi vaikeaa oikeasti muuttaa jotain olemassaolevaa pysyvästi.

Minä olen huomannut uudet alut yleensä vasta myöhemmin. Silloin, kun alkaa, samaan aikaan tapahtuu kaikenlaista ja varsinkin nuorempana sitä vaan omasta mielestään lähinnä reagoi asioihin sillä tavalla, kun sillä hetkellä parasta oli. Riskipeliähän se on ollut, mutta jos ei riskiä olisi ottanut, ei mikään olisi muuttunut. Reagoinnista ja riskinotosta on sitten seurannut tärkeitä ihmissuhteita, muuttoja vieraalle paikkakunnalle, muuttoja uusiin asuntoihin, reissuja, työpaikkoja, lapsia… Vaikka ensin on saattanut tuntua siltä, ettei tässä ollut mitään järkeä, niin jälkikäteen ajatellen voi sanoa, että kannatti.

Tänäänkin sanottiin ystävän kanssa ääneen, että vaikka tietää, mitä haluaa, muutoksen aikaansaaminen on kovin vaikeaa. Varsinkin tässä vaiheessa elämää, kun ei ole vastuussa vain omasta itsestään, vaan muutokset vaikuttavat muihinkin. Eikä kaikkea voi päättää yksin. Eikä asiat nyt kerta kaikkiaan vaan aina tapahdu juuri niin kuin itse haluaa. Elämä. Noh.

Mitenkäs se siinä Pancolin takakannessa sanottiinkaan niistä elämän piilottelemista timanteista..? Mutta jos pysähtyy ja seisauttaa ajankulun, huomaa timantit ojennetussa kädessä.

Jos ei sittenkään niin vimmatusti suunnittelisi sitä muutosta, vaan pitäisi silmät auki ja poimisi timantit, ja katsoisi, mitä siitä seuraa?

(Lisää ällöttävää selfhelpkirjoittelua, vai miten se Maaret Asikaine-Coelho sanoikaan, hahaa!)