Feministinen yhteiskunta

Näin olen ajatellut:

(Olen pahoillani, sillä omiin, subjektiivisiin huomioihini perustuvat ajatukseni jättävät täysin huomiotta kaiken aiheeseen liittyvän, jo olemassaolevan tieteellisen tutkimustiedon, jonka tuottamisen ja opiskelun eteen monet minua tässä asiassa paljon akateemisesti asiantuntevammat henkilöt ovat nähneet paljon vaivaa. En halua asettua käytännön kokemukseni tuoman tiedon kanssa kenenkään ylä- tai alapuolelle, kunhan kirjaan ylös oman ymmärrykseni.)

• Biologiselta kannalta elämän tarkoitus on jatkaa elämää; yksilötasolla lisääntyä ja jatkaa omaa sukua, lajitasolla pitää populaatio elinkelpoisena.
• Ihmislajilla biologisia, tunnustettuja sukupuolia on kaksi – tosin luonnossa kaikessa esiintyy variaatiota, myös tässä.
• Ihmisellä on psykologinen taipumus luokitella elinympäristöään eri tavoin: luokittelu mahdollistaa nopeamman tiedonkäsittelyn ja tehokkaamman kommunikaation yksilöiden välillä, mutta toisaalta pitää yllä stereotypioita, jotka lähemmin tarkasteltuina paljastuvat keksityiksi uskomuksiksi (on huomattava, että mikäli yksilö todella ottaisi huomioon kaikki yksityiskohdat ja mahdollisuudet, hän ei koskaan pystyisi tekemään päätöksiä eli elämään itsenäistä, inhimillistä elämää, ja siksi yleistäminen on itse asiassa tarpeellista ja erittäin inhimillistä).
• Tyypillisesti ihmisuros ja ihmisnaaras pyrkivät muodostamaan suhteen, jossa päädytään lisääntymään.
• Koska ihmisnaaraan raskauden loppuaika ja äitiyden ensimmäiset vuodet keskittyvät lapsen tarpeiden täyttämiseen, on ollut lajin säilymisen kannalta hyvin tärkeää, että äidit ja lapset elävät jonkinlaisessa yhteisössä, jossa heistä huolehtivat toiset täysikasvuiset ihmiset – tai edes yksi sellainen.
• Kulttuurimme täällä harvaanasutussa Pohjolassa on muovautunut sellaiseksi, että jos mies ja nainen lisääntyvät keskenään, olisi häpeällistä, jos tuleva isä ei huolehtisi raskaaksi tulleesta naisestaan ja tulevasta lapsestaan, sillä vaikka itse elossa pysyminen ei enää olekaan ollut jokapäiväinen huoli, lapsen ruokkiminen, vaatettaminen ja suojaaminen on kuitenkin työlästä ja siksi estänyt ansiotyön tekemisen.
• Kaupungistumisen ja pienten asuntojen myötä syntyneet ydinperheet synnyttivät oletuksen, jossa isä käy työssä ja äiti hoitaa lapset kotona – ennen kodinkoneita kodinhoitoon tarvittiin vielä lisäksi kotiapulainen, jos vain sellaiseen oli varaa, sillä lapsen ruokkiminen, vaatettaminen ja suojaaminen on kuitenkin aina vaan työlästä ja aiheuttaa ajankäytöllisiä ongelmia.
• Tieteellinen ja kulttuurinen kehitys on mahdollistanut viimeisen vasta noin viiden viimeisen vuosikymmenen aikana sen, että yksilön on hyväksyttävää poiketa biologisesta tarkoituksestaan – ei, vaan naisen on nyt hyväksyttävää poiketa biologisesta tarkoituksestaan! Perheettömät miehet on aina kuitattu olankohautuksella, mutta perheettömien naisten tilanteelle on täytynyt löytää selitys, jostakin.
• Vasta toisen maailmansodan jälkeinen suvaitsevaisuuden lisääntyminen mahdollisti ajatuksen siitä, ettei naisen elämänkaaren välttämättä tarvitsisi kulkea raskauksien ja äitiyden reittiä, vaan halutessaan nainenkin voisi tehdä töitä, jopa uraa, lasten ohella tai sijasta.

Tässä ollaan feminismin ytimessä: yksilöillä (sukupuolesta riippumatta) tulisi yhteiskunnassa olla tasa-arvoinen mahdollisuus toteuttaa omia taipumuksiaan ja intohimojaan. 

• Valitettavasti sukupuolten välisestä tasa-arvosta puhuttaessa yleensä, ainakin yleisessä keskustelussa, ajatellaan yksilöitä vain ja ainoastaan yksilöinä, yksilöä itseään koskevine valintoineen, ja yleensä ainoastaan työelämän puitteiden kannalta.
• Yhteiskunta ja ihmiskunta kuolevat ilman lapsia; lapset ovat meidän tulevaisuutemme, myös lapsettomien meidän, koska ilman tulevaisuuden aikuisia jäisimme lopulta kitumaan yksin.
• Ihmisten hoitaminen yhteiskunnassa on erittäin tärkeää työtä; lasten hoitaminen on maailman toiseksi arvokkainta työtä; lasten hoivaaminen ja kasvattaminen niin, että heistä kasvaa hyviä ihmisiä, on maailman arvokkainta työtä.
• Suurin virhe meidän yhteiskunnassamme tällä hetkellä on se, ettei kukaan kyseenalaista jatkuvasti muuttuviin tekniikoihin tai toimintatapoihin syydettäviä rahamääriä, mutta pysyvää ja kumuloituvaa hyvää tuottava ihmisten hoitaminen on yleensä valitettava ja pakollinen kuluerä.
• Tosiasiassa myös tasa-arvoisessa yhteiskunnassa vanhempi voi haluta hoitaa lapsiaan kotona: kotiäitiys tai koti-isyys on vaativaa, arvokasta ja parhaimmillaan erittäin tuottavaa työtä.
• Kun tasa-arvoa ajetaan vain työelämässä ja lasketaan siihen kuluvia rahoja, perhe ja sen merkitys jää keskustelun ulkopuolelle.
• Perhe ei lakkaa olemasta silloin, kun kotihoidontuki loppuu tai alle 10-vuotiaat lapset ovatkin terveinä, vaan perhe on ihmisellä olemassa aina: suuren osan elämästään perhe, omat vanhemmat tai omat lapset, vaikuttaa ihmisen elämään – ja niin sen kuuluukin tehdä!

Feministien tärkein tehtävä pitäisi olla työn ja perhe-elämän todellisen yhteensovittamisen mahdollistaminen, niin, että halutessaan ihminen voi yhdistää mielekkään työn ja lapsistaan tai vanhemmistaan huolehtimisen. Yhteisön ylläpitämisen ei pitäisi kuulostaa hippeilyltä tai haihattelulta, vaan se pitäisi nähdä niin arvokkaana työnä, että siihen olisi mahdollista keskittyä vailla huolta toimeentulosta.

Tämä on kaikkein tärkeintä ja arvokkainta.