Harvemmat harrastukset, reippaat lapset

Sää. Onneksi se tarjoaa näinä vuosina niin paljon päiviteltävää, että voi valita, päivitteleekö maailmanpolitiikkaa vai säätä. Kumpikin on lopulta yhtä mahdoton tavallisen ihmisen ottaa kokonaan haltuun saati jotenkin manipuloida.

Mutta sen vaan sanon, että joka kerta talven tultua tämän viimeisen parin kuukauden aikana olen taas kiitellyt itseäni (ja Miestä) siitä, ettei lasten viikot ole täyteen ammuttu ohjattuja harrastuksia! Muutamaan kertaan on tullut huokaistua ääneen, että näin elämän kuuluu mennä: koululainen odottaa kotona sitä, että me tullaan kotiin, että se voi varmistaa meiltä, että sopii, ja sitten kuitata kaverille, että täältä tullaan, pulkkamäki! Ja sitten se on siellä pari tuntia ulkoilemassa ja ottamassa happea ja kontaktia ja tulee onnellisen väsyneenä illalla kotiin. Oltuaan mäessä jo yhden session verran ajassa noin 200-prosenttisesti pidentyneellä kotimatkalla. Sitä pitää minun mielestäni lapsen elämä olla. Koheltamista oman ikäisten kanssa oman ikäisten juttuja hääräten.

Voi olla, että ensi viikolla sään taas lauhtuessa haaveilen tiede- ja taideharrastusten lisäämisestä viikkomenoihin.