Hur gick det sen?

No niin. Tulin kotiin illalla, neljän viikon poissaolon jälkeen, syötiin ja käytiin pesulla ja aamulla lähdettiin liikkeelle arkireittejä pitkin kuten aina muutenkin.

Miten reissu meni?

No meni hienosti. Ei sitä voi lauseessa tai parissa sanoa; en vaihtaisi pois, sain paljon uutta sieluuni, elämä ja ajatukset eivät ole ennallaan. Kuten on asiain laita aina muilla mailla olemisen jälkeen. On semmoinen olo, että kyllä tämä kokemus minun elämääni kuuluikin. Tekee mieli sanoa, että tämän pitikin tapahtua.

Miten ne pärjäsivät kotona kun äiti oli niin kauan poissa?

Tietenkin pärjäsivät. Tietenkin ikävöivät myös, mutta ei minua tarvita niiden maailmaa pyörittämään. Olen minä tärkeä niille, mutta oikein hyvin hoituu kaikki. Sillä meidän perheen toisella aikuisella ihmisellä on ollut lapsia yhteensä 52 vuotta, minulla vain 15, joten sikälikin on ollut lähinnä ihmeellistä, miten minä olen ikinä selvinnyt niinä aikoina, kun puolisko on ollut omissa menoissaan.

Silti. Kun lasketaan yhteen näitä minun olemiseni eri puolia, sitä, miten paljon nautin yksin olemisesta, älyllisistä keskusteluista, ymmärrykseni laajentamisesta uusien kokemusten ja uteliaan elämänkatsomuksen kautta, totean tässä kohtaa, kuten aika moni muukin on tehnyt, että reissaamisen ihanin puoli on tulla kotiin. Saa leipoa, katsella sillä silmällä pesua huutavia ikkunoita, kuunnella keskenään kinaavia pieniä lapsia, ihastella aikuisiksi kasvaneita isoja lapsia. Saa kertoa pieruhuumorijuttuja Miehelle ja hymyillä sen hihasta pilkottavalle hauikselle. Saa nauttia siitä, ettei ole mitään tärkeämpää vastuuta kuin muodostaa näiden tyyppien kanssa tämän perheen.