iPuhelin on elossa!
Seuraava ei nyt sitten ole kaupallista yhteistyötä – kerron kyllä sitten, jos alkaa semmoista esiintyä – vaan ihan aitoa ihastunutta kehua.
Torstai: Puhelimeni altistui mehulle. Selvitin netistä, mitä pitää tehdä, jos puhelin kastuu. Se täytyy upottaa mielellään virrattomana niihin pikkuisten kuivauspussukoiden sisältöihin tai niiden puutteessa riisiin ja antaa olla rauhassa useamman vuorokauden. Meillä oli riisiä. Upotin puhelimen siihen.
Perjantai: Kiittelin asiain tilaa, eli viikonlopun lähestymistä, ja sitä, että puhelimen näppärien ilmoituspiippauksien poissaollessa pystyin keskittymään muihin asioihin paljon paremmin. Työpuhelin oli, mutta laturi oli työpaikalla. En siis jakanut numeroa kaikelle kansalle yhteystiedoksi, vaan säilytin hätätilannevalmiutta. Huomasin, että muistan ulkoa vain kolme puhelinnumeroa: omani, työnumeroni ja Miehen numeron. Toista oli lankapuhelinaikoina.
Lauantai: Juoksimme Miehen kanssa ympäri järven ja kaipasin taskuun nettiä, jotta olisin voinut tarkastaa kartasta sijainnin. Muuten ei haitannut yhtään.
Sunnuntai: Heräsin todellisuuteen ja tajusin, että jos riisi ei olisi jo kuivattanut puhelinta toimintakuntoon, laite olisi saatava huoltoon seuraavana päivänä. Selvitin tarjontaa. On olemassa iTapsa. Se kuulosti uskomattoman hyvältä systemiltä. Olisiko se myös oikeasti hyvä? Puhelin oli hyrissyt, kun siihen oli tullut iViesti, eli se oli hengissä, vaikkei näyttö pelittänytkään. Ehkä saisin kuvat siirrettyä koneelle ihan itse? Yhdistin läppärin ja puhelimen – tieto ei kulkenut. Luin iTapsan ohjeet ja varmistuin siitä, että jos veisin puhelimen itse postiin, säästäisin aikaa. Noudatin ohjeita, ostin Käppärän R-Kioskilta kuplamuovipussin, pakkasin puhelimen siihen ja kirjoitin päälle osoitteen. Yritin postittaa puhelimen, kirjattuna kirjeenä. Täti ei suostunut ottamaan lähetystä vastaan, vaan halusi seurantanumeron, joka minun olisi pitänyt saada yritykseltä. Pistin hanttiin: en ole saanut seurantanumeroa, enkä ymmärtääkseni sitä tarvitse. Täti pistää hanttiin. Menen kotiin. Tarkastan vielä. Finaalipeli alkaa. Kioski menee kohta kiinni. Poljen takaisin kuin henkeni edestä ja vakuutan, etten tarvitse mitään seurantanumeroa, mutta haluan saada puhleimen postiin nyt, koska en ehkä seuraavan päivänä ehdi postiin ennen sulkemisaikaa. Täti ei suostu. Tirautan kotimatkalla kyyneleitä: tähän asti en ole halunnut ajatella sitä, että olen ehkä menettänyt nuoremman tyttäreni lapsuudesta yhden viidesosan valokuvina. Kuvia ei mikään tuo takaisin, jos puhelin on lopullisesti pilalla. Miksi olin niin tyhmä?!
Maanantai: Tarkastettuani vielä ties kuinka monennen kerran iTapsan sivuilta, että todellakin voin ihan omasta aloitteestani lähettää puhelimen firmaan fiksattavaksi, olen pakannut puhelimen vielä kerran. Juoksen tuntien välissä viemään sen postiin kirjattuna kirjeenä, tällä kertaa ilman mitään vastaansanomisia. Bussissa olen rauhaisa ja nautin romaanin lukemisesta netin selailun sijaan.
Tiistai: Bloggaaminen tuntuu vaikealta. En muista salasanoja ulkoa, niin en pääse portaaliin työpuhelimelta. Tyttären Wilmaa käytän normaalisti sovellukselta omasta puhelimesta, samoin sähköpostia ja Facebookia. Työpuhelimessa kaikki näyttää väärältä ja tuntuu kömpelöltä. Sitä paitsi on hyvä erottaa työ ja henkilökohtainen elämä toisistaan; jostain syystä ajattelen hyvin vahvasti näin. Loppuviikon ohjelmointi ilman yhteystietoja on melkein mahdotonta: asiat pitää hoitaa kiertoteitä ja tietokoneen vieressä.
Keskiviikko: Alan sopeutua. Elämä oli tällaista joskus. Jos välttämättä haluaisin saada jonkun käsiini, tai jos joku haluaisi saada minut kiinni, keino kyllä varmaan löytyisi. Mitä jos yhteystiedot oikeasti katoaisivat? Kauanko veisi saada ne kasaan uudelleen? Kenen numeroita ja osoitteita oikeasti tarvitsisin ja kaipaisin?
Torstai: Saan soiton iTapsalta, joka oli itse asiassa tavoitellut jo edellisenä päivänä. Puhelin oli puhdistuksen jälkeen käynnistynyt uudelleen yllättävän hyvin, ottaen huomioon kastumisen, ja nyt se lähetettäisiin saman tien minulle takaisin. Varmuuskopiointi kannattaisi nyt kyllä sitten hoitaa välittömästi. Ainoa kulu tulisi olemaan 49€, jonka maksaisin postiennakkona noutaessani lähetystä. Oi onnea! Ihanaa!
Tänään: Sain viestin klo 14.05: Käppärän R-Kioskilla on minulle lähetys. Mieleni oli jälleen tyyni kuin maisema Ryöväskerin rannasta. Voisiko erityisellä työpäivällä olla parempaa kruunua?
