Kerttu 29kk
Oota mää laitan eka yhtäkkii nää solmukset.
Näin sanoo kohta kaksi- ja puolivuotias Kerttu. Se on se meidän kaljumpi ja hiljaisempi pieni lapsi, joka puhumaan opittuaan vakaasti kertoi meille olevansa poika. Sen isosisko syntyi paksun mustan kuontalon kanssa ja höpötteli jo alle vuoden ikäisenä ilmeikkäästi omalla kielellään, ja siihen verrattuna tämä vaaleasuortuvainen ja vähäjokelteluinen lapsonen nyt oli semmoinen hassu pallero.
Nyt se on iso tutto koska mä en talvi vaippoja (vaikka kyllä sille yöksi ja pidemmäksi ulkoiluksi laitetaan) ja se välillä oikein tykkää pinneistä ja mekoista. Mulla on ihanat kihalat! Toisaalta kaikki isous tuntuu nyt juuri olevan hirvittävän rasittavaa, koska uhmaikä #3 nostaa idioottimaista päätään: saanko kalkkia/pulkkaa/hunajaa / äiti ota suliin / en jaksa kavella / haluan ulos/sisään ja jos ei tahto mene perille reaktio on järkyttävän kova ja sydäntäsärkevän todellinen tuska siitä, ettei kaksivuotias saa ohjailla maailmaansa oman halunsa mukaisesti. Huoh. Ja vaikka se on iso tyttö ja tykkää kimaltelevista asioista ja laittaa lipsalia ja huulirasvaa, se myös konttaa lattialla autojen ja juniensa kanssa. Ja ajaa potkupyörällään tarmokkaasti oman kadun päästä poliisiasemalle ja Valtiosillalle ja takaisin kotiin. Ja selostaa suuren osan matkasta. Ja laulelee Auloolan Kulkijan laulua koska mä laulan.
On se.