Liikuntasuunnitelmat / aikataulut / toteutus.

Pari kuukautta on ollut orastava tarve aloittaa joku liikunta. Työpäivinä tietysti keräilen pätkiä välillä koti-päiväkoti-pysäkki ja pysäkki-työpaikka ja toisin päin, mutta on ihan kiva, ettei niillä matkoilla nouse hiki otsalle. Koska Kerttu ei enää nuku viikonloppupäikkäreitään ulkona, en automaattisesti tee sitäkään kävelylenkkiä. Ei enää riitä se, että menen ulos lasten kanssa, ne liikkuu keskenään. Nyt on trampoliinikin kasassa, ne pomppii siellä tuntikausia ilman mitään avustajan tarvetta.

Yhdistän tänä päivänä kalenteririippuvuuden ja aikataulutusvimman omalla kohdallani siihen aikaan, kun mieleni ei ollut hyvä. Osasin asetella palikoita kalenterisivulle tosi hyvin, ja sain siitä hyvää oloa, mutta kun toisessa vaakakupissa oli jatkuvan menemisen ja muistamisen aiheuttama stressi ja kasvava ahdistus, kokonaisuus jäi negatiiviselle puolelle.

Siksi en osta mitään korttia mihinkään. En aio liikkua siksi, että kalenterissa niin lukee tai jäsenyys on maksettu, vaan ainoastaan siksi, että haluan.

Itsensä liikkeelle saamisen kannalta tämä on tietysti vähän ongelmallista. On pitkä aika omaehtoisesta, itsekkäistä syistä liikkumisesta. Kalenterimerkintä on käskevä muistutus: än yy tee nyt! Jos sitä ei ole, on helppo unohtaa lähteä. Kotona on kyllä aina kaikenlaista tekemistä.

Ratkaisu on puolisoni, jonka sisäinen kello herättää säännöllisin väliajoin liikkumaan ja kehoa huoltamaan. Se ei suorita. Liikunta on osa sitä. Se on siihen sisään rakennettua. Minuun on rakennettu sisään kaiken patistamisen vastustaminen. Koska olen nyt valtuuttanut Miehen minua patistamaan, olenkin siis tavallaan itse asialla, ja siksi odotukseni ovat korkealla. Aion välttää kaiken suorittamisen, ainoana tavoitteenani hyvä mieli!

Lenkkikausi alkaa. Katotaan, miten muijan käy.