Lukuvinkki: Kotitaloni edessä

Nyt on kuulkaa eilisen juoksu- ja tämänpäiväisen kävelylenkin tuloksena reidet niin spagettia, että vaaka-asento kutsuu ihan kohta. Ennen nukahtamista jatkan ranskalaista aikuisille suunnattua kirjallisuutta, mutta jottei tämä samankielisestä kulttuurista kimmonnut lasten hienous unohtuisi, haluan esitellä:

Marianne Dubuc: Kotitaloni edessä.

Marjaana toi sen lahjaksi pienelle Kerttu-vauvalle vuosisatoja sitten. Ensin kirja hauskutti lähinnä äitiä, jonka mielestä oli a) ihanaa pitää istumaan oppinutta vauvaansa sylissä ja esitellä sille kirjojen taikamaailmaa ja b) sairaan hauskaa, että sängyn alla on… Puf! Ei mitään!

Idea on, että joka aukeamalla on kuva, joka liitetään parilla sanalla yllättävästi seuraavan aukeaman kuvaan. Voilà: Lumotun prinssin alla… Lumpeenkukka lammessa. Lammen rannalla… Karhu, joka kalastaa itselleen ateriaa. Kalastavan karhun takana… Pensas. Mukana on myös avaruusolio, Punahilkka, murina ja ikkuna, muiden muassa.

No nyt Kerttu-vauvaa ei enää ole, mutta isoksi tytöksi kasvettuaan se osaa kirjan lähestulkoon ulkoa. Sen lempparikohta on edelleen se, missä pikkulinnun yläpuolella olevan ikkunan takana olevan huoneen vaatekaapin raollaan olevasta ovesta näkyy vihreät sormet. Ja pää alaspäin roikkuvan vampyyrin se tietenkin kääntää aina toisin päin (”ai ai ai”).

Tämä on se kirja, joka teipataan kasaan uudestaan ja uudestaan ja säästetään seuraavallekin polvelle.

Kuten tehtiin Ammulle, eräänlaiselle timbuktulaiselle lehmälle.