Mun media ja mä

No voi ny.

Paristakin eri syystä autoilin töihin kolmena päivänä lyhyen ajan sisään. Keväinen kakkostie oli sula ja hyvä ajaa, ja vain pari kertaa jouduin traktorin tai hitaasta elämästä nauttivan henkilön blokkaamaksi. Aamulypsyä ja Radio Cityn soittolistaa. Pieni harmitus siitä, ettei voi pistää silmiä hetkeksi kiinni tai hoitaa asioita, joita en töissä tai kotona muista. Tai lukea jotain. Netissä tuli oltua aika vähän viime viikon aikana, samasta syystä. Ehdin jo ajatella, että onpas maailma rauhoittunut.

No nyt istun bussissa, puhelin kädessä. Rasisminvastainen viikko, imetys-Tulva ja kaikki muut asiat, jotka rekisteröin jotenkin, mutta joihin liittyviä julkaisuja en ehtinyt tai jaksanut tai viitsinyt lukea… No nyt klikkasin pari linkkiä ja 

RÖYH ja YÄK

mikä määrää pahaa oloa hyppäsi silmille.

Olen niin kyllästynyt kaikkeen valitukseen. Kaikilla on oikeus omaan mielipiteeseensä mutta myös velvollisuus olla tahallisesti loukkaamatta muita. Kuka antoi kaikille luvan osoitella kaikki epäkohdat ja odottaa, että joku, Joku, korjaa ne? Mitä hyötyä siitä on?

Vertaa: kotona kaikki on hujan hajan. Mitä tapahtuu, jos jokainen valittaa ääneen, että kaikki on hujan hajan?

Tulee riita, paha mieli ja mahdollisesti lisää sotkua särkyneiden tavaroiden muodossa.

Mitä jos näppärän vittuilun sijaan jokainen poimisikin edes yhden asian paikoilleen?

Vanha totuus on, ettei toista voi muuttaa. Sanat ymmärretään aina omasta kontekstista käsin. Älä silti ole hiljaa kun huomaat ääliön. Laita se nätisti paikalleen. Nätisti.