Nams! Tomaattia!

Kun maistoin ensimmäisen kerran Välimeren rannalla kasvanutta tomaattia, meinasin tipahtaa tuolilta. Maku oli ihan toisenlainen kuin mihin kotona olin tottunut. Ei vahvempi tai aromikkaampi vaan jotenkin vaan aidompi. Sitten tässä vuosien varrella kotimaiset tomaatit tuntuvat entisestäänkin vetistyneen, eikä niitä ole tehnyt mieli ostella, ja tuontitavaran ostaminen keskellä talvea on tuntunut vähän kummalliselta.

Nyt olen kohta kuukauden saanut syödä lähitomaatteja, ihan tästä muutaman kilometrin päästä! Ovat melkein kuin eteläiset serkkunsa, tuntuvat kädessä jo ihan erilaiselta kuin semmoiset haaleat vesi-ilmapallot, joita on välillä joutunut tomaattina ostamaan. Ai että kun on hyvää kun paahtaa ruisleipää ja laittaa päälle vähän voita ja sitten tomaattiviipaleita! Tai pilkkoo sipulin pieneksi, antaa sen marinoitua vähän aikaa öljytilkassa ja suolassa ja pippurissa, ja sitten pilkkoo sekaan neljä tai viisi hyvää, kiinteää tomaattia ja ripottaa hippusen sokeria sekaan. Kyllä nyt taas elämä maistuu hyvältä.