Päättäjät ja kohteet

Keski-ikäinen täti-ihminen paljastaa: elämä ei ole reilua, eikä hyvä ja paha yleensä saa palkkaansa. Lyhyellä tähtäimellä.

Nyt juuri tuskailen ystävän puolesta: on kova halu vaihtaa alaa, mutta vaikka kaikki edellytykset pärjäämiseen ja eteenpäinviemiseen on, muu taho päättää, ettei tätä väylää voi tuolla kokemuksella käyttää. Jatka puurtamista vanhassa urassa, joka on jo niin nähty.

Vähän aikaa sitten puhkuin niistä vääristä diagnoosileimoista, joita koulumaailmassa joskus annetaan, mutta yhtä hyvin niitä tarkkaan pohdittuja mutta sittenkin täysin vääriä diagnooseja annetaan lääketieteen puolellakin. Ne vaikuttavat perheiden perustamisiin ja niiden perustamatta jättämisiin, tulevaisuudensuunnitelmiin ja hankintoihin. Isosti.

Ikävintä tässä on se, hyvät kanssaihmiset, että näitä ihme päätöksiä ei tee mikään mystinen voima, vaan aivan liian tavalliset ja yksinkertaiset ihmiset. Minä käytän virkavaltaani kirjaamalla arvosanoja, joku toinen kirjaa lukemia, kolmas päättää hänelle annetuilla valtuuksilla siitä, kuka saa ja kenelle annetaan. Jos ei meillä ole ymmärrystä ja sydäntä vaan ainoastaan sääntöjen ja pykälien ulkolulutaito, meidän ihmisyhteisö toimii ihan takaperoisesti. Kynttilät vakan alle mars! Perse edellä puuhun! Niin tässä päätöksessä sanotaan.

Lohtua on. Kauan sitten isä selitti, miten joskus tuntuu, että sitä kahlaa kaulaa myöten jossain ojassa eikä oikein ymmärrä, mihin ollaan menossa vai kierretäänkö ympyrää. Mutta sitten, kun aikaa on kulunut ja ymmärrystä on kertynyt sen verran, että pystyy vähän korkeammalta katselemaan, taaksepäin kurkatessaan huomaa, että reitti johtikin koko ajan suoraan tänne!

No, sitä voi sen Alzheimerpaperin kanssa siellä nyt miettiä.

Äh. Mutta siis: jos haluat vanhana mummelina räkättää tyytyväisenä, niin täytyy vaan jaksaa kahlata kohti sitä, mikä itsestä tuntuu oikealta. Muiden tekemien päätösten välistä luovien.