Lapsi #1 ei koskaan nauttinut huvipuistoilusta. Possujunaankin jouduttiin se aikoinaan puoliväkisin tunkemaan. Ei vieläkään vapaaehtoisesti nauti passiivisesta vauhdista vaan liikuttaa mieluiten itse itseään.

Lapsi #2 jäi varhaislapsuudessaan vähemmälle huvipuistoilun suhteen, kiitos isoveljensä vastahakoisuden, mutta olisi ollut hyvinkin huimapäinen kiipeilijä ja kieppuja. Nyttemmin on ottanut takaisin nuo vuodet ja saanut isänsäkin ihan nauttimaan vuoristoradoista.

Lapsi #3 lähestyy huvipuistoilua, kuten muitakin riskejä, älyllisesti. Periaatteessa kieputtimet ovat aina kiinnostaneet, mutta olleet myös vähän arveluttavia. Kun sitten varmistin poistetaan, se on menoa. Tänään tuli monta uutta ja ilmeisesti kovin voimaannuttavaa kokemusta, eikä päivä ollut yhtään tarpeeksi pitkä. Takaisin!

Lapsi #4 kalkuloi riskejä nopeammin ja yllättää. Sekosin laskuissa Karkkikarusellin ja Possujunan ajeluiden suhteen, mutta kyllä varmaan Troikaa lukuunottamatta se kävi kokeilemassa joka ikisen 105-120-senttiselle soveltuvan laitteen. Reippaasti juoksi yksinkin portille ranneke hihan alta valmiiksi paljastettuna. Ajoi Crazy bussia ihan itsekseen. Aikuisten leuat loksahtivat. Taitaa olla vielä monta huvipuistokesää edessä.