ZZ pärkäset

Kerttu vetää illalla peiton päänsä yli (potkiakseen sen kohta taas pois) ja selittää tekevänsä niin ”ettei pälkäset tule”.

image.jpeg

Ilmeisesti kaikki liikenevä lumi satoi Merikarvialle, kun tänne ei senttiä paria enempää saada millään. Viima nyt tietysti tekee osansa ja kinostaa paikoin kolmenkin sentin korkuisia lumikasoja.

Ehkä ne tse-tse-kärpäset sitten ovat pysyneet poissa juuri Kertun taikapeittoilun avulla, jonka se unohti lomaltapaluu-jetlagissään eilen illalla, tai sitten ne laskeutuivat lumihiutaleiden mukana. Tänä aamuna nimittäin minä olin ensimmäinen hereillä.

Hätistin Miehen sängystä (onneksi ei sitä lunta ollut tullut töiksi asti, vaan autolla pääsi kadulle ilman kommervenkkejä) ja söin vanhasta muistista aamupalan seisaallani, valmiina tarttumaan mihin tahansa äititoimeen, eikä yläkerrasta kuulunut pihaustakaan. Lopulta kymmentä yli seitsemän oli pakko mennä nostamaan pienempi tyttö sängystä.

Ihanaa, ettei se ole aamuäreä!

Tai taitaakin olla niin, muistelen hyvin kaukaisia takavuosia, että kunhan lapsi ei ehdi sängyn ja ulko-oven välissä vielä kunnolla herätä, se pysyy hypnoosinkaltaisessa, vastaanottavaisessa tilassa, eikä draamaa kovin usein pääse syntymään.

Lapsi taitaakin siellä päiväkodissa pikku hiljaa palailla todellisuuteen… Kivaa hoito- ja työpäivää vaan kaikille!

Hyvinvointi Hyvä olo

Voi uppopumppu!

Sitä jo melkein oli ehtinyt unohtaa asuvansa remonttikohteessa, ja melkein oli ehtinyt unohtaa olla joka päivä onnellinen siitä, että tästä pesutilaratkaisusta on päästy eteenpäin.

2015-06-15 07.40.52.jpg

Alun perin maapohjaiseen kellariin saatiin kuin saatiinkin rakennettua lämmintä tilaa sen verran, että testosteroni ja varastoitavat asiat saatiin mahtumaan sinne, samoin pyykinpesukone ja ihmisten pesutilat eli mummusauna. Historiaan jäi eteisen vieressä sijainnut wc+pesukone+suihku -yhdistelmä, jolloin suihkun kohdalta tehtiin kulku kellariin. Raput ovat jyrkät, hyvin jyrkät, mutta tärkeintä on, että ne vievät alakertaan. Jos tämä osa projektia olisi jäänyt toteutumatta, olisin ollut vahvasti sitä mieltä, että koko asunnonvaihto-operaatio oli tyhmin päätös, jossa ikinä olen ollut osallisena.

Viikonloppu ei ehkä ollut ihan sellainen supersöpö tässä-me-koko-uusperhe-yhdessä-tiiviisti-halaillaan-ja-iloitaan -someperhekuvan arvoinen suoritus kuin mihin joissain ja silloin tällöin meidänkin piireissä päädytään. Bonustytär meni perjantaina suihkuun ja raportoi vedenpaisumuksen. Aika pienen tosin, mutta kuitenkin. Isä tarkastaa tilanteen: uppopumppu ei toimi. Ollaan siis maan alla, josta vesi ei itsestään nouse mitään putkea pitkin ylös, vaan se täytyy nostaa pumpun avulla. Viimeaikaiset pakkaset saavat nopeasti syyn niskoilleen: putket on jäässä.

Itse huuruilen jossain flunssamailla ja tiedän olevani lähdössä kyläreissulle, joten en pysty aktivisesti olemaan kettuuntunut. Olen vahvasti suihkun tarpeessa minäkin, ja pyykkivuori on valtava, mutta asiat, joille ei mitään mahda, ovat nyt täysin kuplani ulkopuolella. Jätän huolen täysin Miehen asiaksi ja poistun paikalta.

Kun lauantai-iltapäivänä palaan, lähes samalla ovenavauksella sisään tulee Timpuri, jota ei ollakaan nähty moneen kuukauteen! (Kerttu tosin soittelee sille puhelimellaan harva se päivä, edelleen.) Rakennuspalveluun kuuluu myös jälkihuolto ja ongelmatilanteiden diagnosointi ja ratkominen. Äijät kömpivät kellariin ja kiipeävät katolle ja kömpivät takaisin kellariin. Avaavat seinästä luukun, josta pääsee käsiksi pumpusta pois vievään putkeen (saatatte huomata, etten ole alan asiantuntija). Sisällä on jäätä. Putki on talon keskellä. Vanhan rossipohjan ali käy jäätävä tuuli. Jostain kolosta se on onnistunut löytämään juuri tämän muovitötterön, jota on käynyt lääppimään, ja saanut putkeen jääneen veden jähmettymään.

Iltaan mennessä jännällä höyrypuhallinjutulla on saatu jotain sulamista aikaan, mutta pumppu ei vedä vieläkään. Mies ei ole iloisella tuulella.

Seuraavana aamuna Timpuri palaa, ja taas höyrytellään, tällä kertaa ylhäältä alas. Nyt losahtaa! Jää on sulanut.

Kyllä sitä ihminen niin onnellinen osaa olla käyttökuntoisista suihkusta ja pyykinpesukoneesta. Ai että. Kyllä elämä on hienoa.

Hyvinvointi Mieli Terveys DIY