1) Mies jää säästövapaalle voidakseen toteuttaa unelmiensa pariviikkoisen reissun. Mikäs siinä: ajankohta on mitä mainioin, kun lapset on vielä koulussa ja päiväkodissa, ja mulla on kuitenkin aina se toinen aikuinen tuolla piharivissä.

2) Toinen aikuinen piharivissä sairastuu ihan sairaalaan asti, mutta kotiutuu lähtöä edeltäväksi viikonlopuksi. Ei kuitenkaan ole ihan täydessä terässä, joten on kehiteltävä suunnitelma B.

3) Tässä vaiheessa kuluneelle viikolle on paiskahtanut kahdelle peräkkäiselle päivälle pitkälle iltapäivään kestävät kokoukset, joiden vuoksi Kertun hoitopäivä pitenee tunnilla, vaikka olenkin tavallista joustavammin autolla liikkeellä, sillä neljän ruuhka on neljän ruuhka myös Satakunnan toisella valtatiellä. Pientä kiukuttelua on ilmassa.

4) Saman viikon perjantaina minulla on pääsykoe Tampereella. Samaan päivään osuu myös aamukahdeksalta alkava auditointihaastattelu sekä yhdet kaverisynttärit. Itse olen pois käytöstä aamuseitsemästä iltakahdeksaan. Onneksi on turvaverkkoa ja reippaita lapsia.

5) Tavallista kiireisemmän, vaikkakin vapun vuoksi tavallista lyhyemmän, oman työviikkoni aikana en ole ehtinyt käydä katsomassa toipilas-anoppia, mutta tiedän, ettei olo ole lepäämisestä huolimatta kohentunut. Perjantai-iltana kotiutuessani juoksen ensimmäiseksi tervehtimään puolisoni äitiä, joka on jo valmistautunut ajatukseen, että lähtisi aamulla sairaalaan. Rauhoittelen pari päivää sohvalla maaten paastonnutta ja äärimmäisen tylsistynyttä Mummua ja koitan valaa uskoa tulevaan: takana on kuitenkin pari erikoisviikkoa, joiden jälkeen ei ihminen missään tapauksessa tunne olevansa täydessä terässä. Sovimme katsovamme tilannetta aamulla.

6) Menen halailemaan tyttäriäni ja yritän tuntea voitonriemua siitä, että pääsykoe on pois takaraivosta. Olen aika väsynyt. Syön karkkia. Katson leffaa.

7) Tänään aamulla halailen tyttäret ja hoidan aamuhommat, ja sitten menen Mummulaan. Yllätän itseni päästämällä suustani oikein sujuvasti: ”huomenta, mikäs täällä on vointi?”, ja tarjoudun keittämään puurot ja tuomaan juotavaa, aivan kuin jokin hoitohenkilö! Keskustelemme ihan oikean sairaanhoitohenkilöstön luo lähtemisestä, ja sovimme palaavamme asiaan, kun olen käynyt tyttöjen kanssa asioilla.

8) Raportoin kaiken muun ohella tilannetta Miehelle, Miehen veljelle, Bonuspojalle, äidilleni ja Miehen veljen vaimolle. Tyttäret hermostuvat. Minä hermostun.

9) Puolilta päivin palaamme mukanamme mehujää. Mummu sanoo, ettei olekaan syönyt mitään vuorokauteen, joten tuliainen maistuu. Lisäksi keitetään nyt se puuro. Särkylääkekin on otettu ja voltarenia sivelty niskaan, ja vot! olo on parempi.

10) Tuntia myöhemmin miehen veli saapuu ja Mummu pääsee sairaalaolosuhteisiin. Kävely on huteraa ja katse tuijottelee johonkin, missä on mukavampaa. Seurannassa on turvallisempi olo ja lääkitys lähellä, ja toivottavasti joku lääkärikin, joka osaisi kertoa Mummulle, mikä hänen heikon olonsa aiheuttaa. Minä vaan toivon, että pirteämpi mieli ratkaisisi kaikki fyysisetkin oireet parhain päin, koska tuonne pihan toiselle puolelle meidän olisi helpompi tarjota seuraa ja viihdettä, kuin jollekin osastolle, joka sijaitsee jossakin päin kaupunkia. Potilaaksi itsensä ajatteleminen saattaa tehdä ihmisestä potilaan.

Tästä jatketaan!