Kerttu 41kk
Kerttu rakastaa ja vihaa. Se tykkää tyttöjen asioista ja inhoaa poikien asioita, periaatteessa. Käytännössä niillä ei ole merkitystä, kunhan puhuu. Parhaat ystävät ovat tyttöjä ja poikia. Kertun lempivärit ovat pinkki, vaaleanpunainen, punainen, pinkki ja vaaleanpunainen. Ja lila. Kerttu vihaa mustaa. Kunnes se kysyy isoveljeltään, mistä väristä se tykkää. Vastaus on mustasta – ”niin mäkin” – ja harmaasta – ”niin mäkin” – ja punaisesta ”niin mäkin”. Ehdottomuus on tärkeää.
Mutta ihanaa on, että lapsilla on keskenään erilaiset luonteet. Edellinen sisko pitää päänsä viimeiseen asti eikä taivu ilman sähinää ja silmien pyörittelyä, vaikka kuinka vastaansanomattomasti perusteltaisiin, miksi hän itsekin hyötyisi siitä, että tottelee ja tekee niinkuin pyydetään. Kerttu taas saattaa myös olla ensin ihan eri mieltä, mutta kun sille sanoo, että kyllä nyt kannattaisi tehdä näin, se laskelmoi hetkisen ja sanoo sitten sopuisasti, että ”no selvä”.
Sitten erehdyt kysymään siltä, että lähdetkö iskän ja muiden kanssa käymään Karhuhallissa. Sillä on joku juttu kesken ja se pudistaa päätään. Oletko varma? Nyökkää ja pudistaa, ja sanoittaa vielä: ”Joo, en halua mennä Kalhuhalliin.” Ovi käy, muut lähtee. Kerttu parahtaa kyyneliin tajutessaan: ”Eikun oisin mä sittenkin halunnut lähtee Kalhuhalliiiiiiiiiiin yhyyyyyyy!” Elämäntuska laimenee kuitenkin hetken kuluttua.
Apulaisvaihde ei ole hellittänyt. Mis sie tarviit oikein hyvää apulaista, täs siul o sellane. Leivontaa, siivousta, korjaamista – kaikki hoituu. Ja aina on käyttöä saksille ja liimalle.
Eikä se ihan hönö ole. Se on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa viisi vuotta vanhempien tyttöjen leikeissä ainakin puoleksi tunniksi kerrallaan silloin, kun ollaan kotiympäristössä. Yleensä se nykyään itse kyllästyy seuraan useammin kuin toisin päin. Ilmeisesti siis osaa käyttäytyä. Oman ikäistensä kanssa leikki alkaa melkein saman tien, ja on sillä tavalla fiksua ja rauhallista, että vaikka taloa juostaisiin ympäri, ei kenenkään tarvitse hermostua taikka pelätä minkään tai kenenkään puolesta.
Ja vaikka omasta lapsestani puhunkin, niin kyllä on kehaistava, että jos kolmevuotias lapsi osaa oma-aloitteisesti luetella asioita, joita se pitää kauniina ja joista se tykkää, niin taitaa joku asia olla kasvatuksessa ja geeneissä kohdillaan.
