Viikkoraha, kotityökorvaus vai muu
Kahdeksanvuotias on ollut kiinnostunut rahasta. Se on saanut sitä synttäri- ja joululahjaksi sellaisia määriä, useita kymppejä, ettei se tunnu näissä maisemissa loppuvan koskaan. Se on uskaltanut opetella käyttämään rahaa.
Minusta se on hyvä. A: äidin kuuluu tehdä itsestään tarpeeton, eli opettaa lapsi laatimaan vedenpitäviä budjetteja, jottei se laske isona talouttaan vanhempiensa varaan ja joudu sitten pulaan, jos vanhemmat mystisesti katoavat johonkin. B: koska tässä maailmassa kaikki kuitenkin lasketaan rahassa, on tärkeää ymmärtää, miksi raha on ja miten sitä käytetään.
Parturisuhteeni on olematon. En halua stressata olemattomista asioista, kuten siitä, että tukka on huonosti, joten haluan, että se on mahdollisimman vähällä vaivalla ihan ookoo. Viimeiset kuukaudet lähes jokainen kanssaihminen on huudahtanut minut nähdessään, että onpas tukkani kasvanut, ja onhan se, mutta kyllä latvatkin olivat sen näköiset, ettei niitä kauheasti ole huollettu. Minusta on jotenkin järkyttävän vaikeaa soittaa kampaajalle, varata sieltä aika ja muistaa mennä paikalle vain sen vuoksi, että joku leikkaa suorassa linjassa tuuman verran hapsua pois. Päivittelin asiaa bonustyttärelle, joka otti haasteen vastaan ja nipsaisi hapsut pois ilman ajanvarausta. Loistavaa työtä. Rahan arvoista. Maksoin bensat.
Päivänä muutamana olen tullut kotiin ja päässyt ihan ensimmäiseksi tyhjentämään edellisyönä käynyttä tiskikonetta, jotta saisin tiskipöydän tyhjennettyä koneeseen, jotta voisin kyetä tekemään yhtään mitään muuta, ja samaan aikaan olen tiedostanut, että samaan tehtävään kykenevä tokaluokkalainen on parhaimmillaan tylsistynyt kotona jo neljä tuntia ja olisi hyvin ehtinyt hoitaa homman. Voisin toki sanoa aikuisen painavalla äänellä, että tästedes tokaluokkalainen tyhjentää tiskikoneen. Sitten minun pitäisi muistaa pitää kiinni vaatimuksestani ja jaksaa muistuttaa ja olla asiaankuuluvan pettynyt, jos vaatimusta ei täytettäisi, mikä aiheuttaisi paineita sekä minulle että lapselleni.
En ole jaksanut haluta miettiä alakoululaisen ansaintalogiikkaa, vaikka varmasti asia alkaa nyt olla ajankohtainen. Se on jo huomannut isojen sisarustensa vievän tyhjät tölkit ja pullot ihan tyytyväisenä kauppaan ja käynyt itsekin apajilla. En haluaisi antaa vastikkeetonta rahaa, koska raha on vaihdon väline. Tietenkään ei tunnu kivalta sekään, että lapsi oppisi tekemään rahasta asioita, joita nyt vaan kuuluu kodissa ilmaiseksi tehdä. Mutta haa: sehän on ihan antifeminististä ajattelua! Tietenkin kotityökin on arvokasta, eli rahan arvoista. Siitähän minäkin mussutan, kun työpäivän jälkeen joudun vielä palkatta tekemään osan toista työpäivää, kun pyykkään ja järjestän. Onneksi Mies hoitaa kokkaamisen ja imuroinnin, niin ollaan jotenkin sujut. Ja koska lapsen ei kuulu joutua vielä kantamaan vastuuta muista kuin oman kokoisista asioistaan, olisi ihan jees antaa sille houkutteleva mahdollisuus opetella ottamaan lisää vastuuta yhteisistä asioista. Oppii antamaan arvoa tähän asti hänelle lähes näkymättömälle työlle. Ja oppii siinä sivussa tekemään niitä näkymättömiä töitä.
Ratkaisu oli meistä molemmista tyydyttävä. Lisäsin sitouttavan tilitysehdon: rahaa tulee vasta, kun tarpeeksi monta hommaa on hoidettu. Trendikkään pelillisyyselementin kautta mukaan tulee kasvattava suunnittelullinen aspekti.
Tänään fiilistelin kotimatkalla bussissa Turo’s Heavy Kebabin eilisillalta ylijäänyttä pita kebabin puolikasta ja sitä, että astianpesukone on varmaan tyhjä.
No ei ollut.
Mutta kun uhkasin, että tyhjennän sen itse, lapsityövoima juoksi paikalle ja röihin heti. Myös pyykit nousivat koneesta. Eka euro on ansaittu.
