Viikkoraha, kotityökorvaus vai muu

IMG_6413.JPG

Kahdeksanvuotias on ollut kiinnostunut rahasta. Se on saanut sitä synttäri- ja joululahjaksi sellaisia määriä, useita kymppejä, ettei se tunnu näissä maisemissa loppuvan koskaan. Se on uskaltanut opetella käyttämään rahaa.

Minusta se on hyvä. A: äidin kuuluu tehdä itsestään tarpeeton, eli opettaa lapsi laatimaan vedenpitäviä budjetteja, jottei se laske isona talouttaan vanhempiensa varaan ja joudu sitten pulaan, jos vanhemmat mystisesti katoavat johonkin. B: koska tässä maailmassa kaikki kuitenkin lasketaan rahassa, on tärkeää ymmärtää, miksi raha on ja miten sitä käytetään.

Parturisuhteeni on olematon. En halua stressata olemattomista asioista, kuten siitä, että tukka on huonosti, joten haluan, että se on mahdollisimman vähällä vaivalla ihan ookoo. Viimeiset kuukaudet lähes jokainen kanssaihminen on huudahtanut minut nähdessään, että onpas tukkani kasvanut, ja onhan se, mutta kyllä latvatkin olivat sen näköiset, ettei niitä kauheasti ole huollettu. Minusta on jotenkin järkyttävän vaikeaa soittaa kampaajalle, varata sieltä aika ja muistaa mennä paikalle vain sen vuoksi, että joku leikkaa suorassa linjassa tuuman verran hapsua pois. Päivittelin asiaa bonustyttärelle, joka otti haasteen vastaan ja nipsaisi hapsut pois ilman ajanvarausta. Loistavaa työtä. Rahan arvoista. Maksoin bensat.

Päivänä muutamana olen tullut kotiin ja päässyt ihan ensimmäiseksi tyhjentämään edellisyönä käynyttä tiskikonetta, jotta saisin tiskipöydän tyhjennettyä koneeseen, jotta voisin kyetä tekemään yhtään mitään muuta, ja samaan aikaan olen tiedostanut, että samaan tehtävään kykenevä tokaluokkalainen on parhaimmillaan tylsistynyt kotona jo neljä tuntia ja olisi hyvin ehtinyt hoitaa homman. Voisin toki sanoa aikuisen painavalla äänellä, että tästedes tokaluokkalainen tyhjentää tiskikoneen. Sitten minun pitäisi muistaa pitää kiinni vaatimuksestani ja jaksaa muistuttaa ja olla asiaankuuluvan pettynyt, jos vaatimusta ei täytettäisi, mikä aiheuttaisi paineita sekä minulle että lapselleni.

En ole jaksanut haluta miettiä alakoululaisen ansaintalogiikkaa, vaikka varmasti asia alkaa nyt olla ajankohtainen. Se on jo huomannut isojen sisarustensa vievän tyhjät tölkit ja pullot ihan tyytyväisenä kauppaan ja käynyt itsekin apajilla. En haluaisi antaa vastikkeetonta rahaa, koska raha on vaihdon väline. Tietenkään ei tunnu kivalta sekään, että lapsi oppisi tekemään rahasta asioita, joita nyt vaan kuuluu kodissa ilmaiseksi tehdä. Mutta haa: sehän on ihan antifeminististä ajattelua! Tietenkin kotityökin on arvokasta, eli rahan arvoista. Siitähän minäkin mussutan, kun työpäivän jälkeen joudun vielä palkatta tekemään osan toista työpäivää, kun pyykkään ja järjestän. Onneksi Mies hoitaa kokkaamisen ja imuroinnin, niin ollaan jotenkin sujut. Ja koska lapsen ei kuulu joutua vielä kantamaan vastuuta muista kuin oman kokoisista asioistaan, olisi ihan jees antaa sille houkutteleva mahdollisuus opetella ottamaan lisää vastuuta yhteisistä asioista. Oppii antamaan arvoa tähän asti hänelle lähes näkymättömälle työlle. Ja oppii siinä sivussa tekemään niitä näkymättömiä töitä.

Ratkaisu oli meistä molemmista tyydyttävä. Lisäsin sitouttavan tilitysehdon: rahaa tulee vasta, kun tarpeeksi monta hommaa on hoidettu. Trendikkään pelillisyyselementin kautta mukaan tulee kasvattava suunnittelullinen aspekti.

Tänään fiilistelin kotimatkalla bussissa Turo’s Heavy Kebabin eilisillalta ylijäänyttä pita kebabin puolikasta ja sitä, että astianpesukone on varmaan tyhjä.

No ei ollut.

Mutta kun uhkasin, että tyhjennän sen itse, lapsityövoima juoksi paikalle ja röihin heti. Myös pyykit nousivat koneesta. Eka euro on ansaittu.

Työ ja raha Vanhemmuus Raha

Lukuvinkki: Elämän tarkoitus

img_6412.jpg

En ole ikinä ennen kuulunut kirjallisuuspiiriin, mutta nyt on sekin kokemus plakkarissa. Ja mikä aloitus!

En ole ikinä ennen myöskään lukenut Merete Mazzarellaa, vaikka toki olen ollut hänen kunnianarvoisasta olemassaolostaan tietoinen. Vähänlaisesti on tullut luettua tuoretta kirjallisuutta, enkä varmasti olisi lukenut Elämän tarkoitustakaan vielä kymmeneen vuoteen ellei tämä lukupiiri olisi sitä käsiini nyt heittänyt.

Teos ei ole fiktiota, vaan löytyy elämäkertaosastolta. Kahdeksattakymmenettään käyvä rouva tunnustaa aluksi olevansa vähän hämillään siitä, että tuntee tarvetta kirjoittaa tällaisesta aiheesta, jota tavallaan ei kuulu itseään älykkäänä pitävän ihmisen pohtia enää teinivuosien jälkeen (vähän niinkuin ei muka ulkonäköhuoliakaan). Miksi miettiä asiaa, johon ei ole vastausta? Miksi käyttää sellaiseen aikaa, kun on niin paljon muuta mielenkiintoista ja konkreettisempaa, johon voi aikaansa käyttää? Oli kuitenkin hyvä, että kirjoitti, koska minä olen ollut tosi vastaanottavaisessa mielentilassa ja nauttinut kovasti naisen pohdinnoista. Ahdistunutkin olen, mutta myös rauhallisesti riemuinnut. Kuten Marjaana sanoi, kirjaa lukiessa on tuntunut siltä, että keskustelee itse hyvin viisaan ihmisen kanssa. Samalla omassa päässä jäsentyvät ne maailmaa syleilevät ajatukset, jotka ovat ehkä vähän turhan diippejä perus kahvipöytäkeskusteluun.

Kirjallisuuspiirissä tultiin muiden muassa siihen tulokseen, että elämän tarkoitus on osata olla onnellinen, ja siinä sivutuotteena tuottaa onnea läheisilleen.

Minä yritän aina väistää tämän suuren filosofisen ongelman vetoamalla biologiaan ja siihen, että loppujen lopuksi otuksena, elukkana, ihmisen tarkoitus on pysyä hengissä. Päästiin siihenkin, että ihmisellä on tarve jättää maailmaan merkki itsestään. Sekin liittyy hengissä pysymiseen, lajina: ne, joilla on lapsia, jättävät merkkinsä (ainakin) geeneinä, ja ne, joilla ei ole lapsia, pyrkivät saamaan aikaan jotain muuta pysyvää. Silloin on todellakin tärkeää olla onnellinen, koska kovan stressin alla ihminen ei ole luova eikä välttämättä pysty osoittamaan rakkauttaan jälkipolvilleen, joiden taas on vaikea olla onnellisia, jos eivät ole oppineet tuntemaan, miltä tuntuu olla onnellinen ja rakastettu. Ja kun ihminen on onnellinen, sillä on mahdollisuus pelkän hengissä pysyttelyn lisäksi alkaa pohtia vaikka sellaisia asioita kuin elämän tarkoitus, ja jos se ymmärtää tehdä niin, sillä on avaimet aika mielekkääseen ja onnelliseen elämään. Siinä elämän tarkoitusta miettiessämme osasimme olla kiitollisia siitä, miten valtavan hyvin meidän asiamme ovat, miten helppoa ja vaivatonta on elämä, jossa vettä ei tarvitse kantaa kaivosta eikä tupaa lämmittää itse kerätyillä oksanpätkillä. Olisiko elämän tarkoitus elämän tarkoituksen miettiminen?

Emme keksineet, mikä tarkoitus on aivan liian lyhyeksi jääneellä elämällä. Suurten murheiden jälkeen jäljelle jäävät ehkä osaavat herkemmin reagoida pienempiinkin onnenrippusiin?

Muistelimme rautaisia isoäitejä ja heidän elämäntarinoitaan. Onneksi he pysyivät hengissä, yksilöinä ja lajinsa eli sukunsa edustajina, ja jatkavat nyt elämäänsä meissä, jotka voimme saada merkitystä – tarkoitusta – omiin elämiimme heidän tarinoistaan oppia ottamalla. Elämä jatkuu meissä.

Ei, ei ole naiivia pohtia elämän tarkoitusta. Varmaa vastausta ei ole, mutta kuvaannollinen matkanteko onkin tässä se juttu. Kiitos, Merete, että sysäsit meidät tähän. Kiitos, viisaat keskustelukumppanit. Ensi kertaan!

Hyvinvointi Mieli Kirjat Syvällistä