Greenery by Mummo

Ennenkin olen kertonut, että äidilläni on vihreä peukalo, joka ei ole periytynyt. Sen sijaan olen alkanut uumoilla, tässä kypsähkössä iässä, että kiinnostus sisustus- ja vaatetustrendeihin sekä täydellinen piittaamattomuus niistä, elleivät ne satu olemaan jotain sellaista, mistä muutenkin pitäisimme kovasti tai mikä on todettu useaan kertaan klassiseksi valinnaksi, on vahvasti perinnöllistä.

Muistan lapsuudesta jonkun sellaisen huonekasvikirjan, jossa oli kaksi mielettömän upeaa kuvaa. Toisessa oli syvä ikkunapenkki, jolle oli aseteltu muhkea istuintyyny ja varmaan kahvikuppikin, ja se unelmointinurkka oli ympäröity suurilla viherkasveilla, joiden siimeksestä pystyi sitten tirkistelemään todellisuutta sisällä ja ulkona. Toisessa kuvassa oli samoin viherkasviviidakko, rottinkikalusteita ja peili tai jotain muuta kiiltävää; vähän niinkuin kaikki joulukuuseen liittyvät elementit mutta sesongittomassa tilassa.

Käytiin Mummolassa, selasin Avotakkaa ja nostin katseeni. ”Uudessa” Kodissa on ollut viherkasvien paikat katsottuna alusta asti, kohta jo kaksi (!) vuotta, mutta en oikein osaa mennä kauppaan ostamaan kasveja, kun en tiedä, viihtyykö ne sitten, ja tuntuisi hurjalta pistää paljon rahaa semmoiseen kokeiluun. Sisustuslehti on taas vissiin keskittynyt Asikaisen touhuihin niin, ettei ole ehtinyt kuvaamaan lapsuudenkotiini, josta selvästi olisi kuitenkin voinut ne greenery-trendisivut napsia. Minä sitten ovelasti aloitan äidin kanssa keskustelun siitä, mahtaisiko joku kasvi viihtyä meidän yläkerrassa, johon ei suoraa valoa juurikaan tule – vaikkei kyllä alakertaankaan, ja äitihän siitä sitten esittelemään niitä, jotka viihtyisivät, ja ovat sitä paitsi vielä hänellä vähän niinkuin ylimääräisiä.

IMG_6382.JPG

Tuntee tyttärensä sen verran hyvin, että pisti ne joulupallotkin mukaan pakettiin.

IMG_6383.JPG

Hyvinvointi Sisustus Hyvä olo

Bonusperhe

pilvet.jpg

A) Vaikka mielelläni kertoisin kokemuksiani ja mietintöjäni elämästä uusperheessä, en tee sitä täällä julkisesti, koska uusperheellä ei ole rajoja, joiden sisällä olisi mitään objektiivisesti todellista. Sen verran voin sanoa, ja olen ennenkin sanonut, että helppoa ei ole eri kulttuurien yhteensovittelu millään tasolla, ei tälläkään, mutta suuren suuri rikkaus tämä kuvio on. Ja kuten kai kaikissa ihmissuhteissa, mitä pidemmälle aika kuluu, sitä leppoisammaksi kanssakäyminen muuttuu.

B) Olen vähän hidas enkä hirvittävän intohimoinen televisiouutuuksien suhteen, mutta toki kiinnitin huomiota siihen, että SVT:n Bonusfamiljen ilmestyi myös Suomen televisioon, YLE Femman lauantai-iltoihin. Nyt sitten, kun lomanaloitusnuha iski päälle ja olen koko päivän raahustanut aavistuksenomaisessa marttyyrihengessä yövaatteet päällä ärsyyntymässä kolmevuotiaan ympäri taloa levittelemistä asioista, kuten köydenpätkällä lattialle lassoamistaan kahvinporoista, ja keräillyt ja siivoillut nenä valuen, Mies nappasi kaikki kolme tytärtään mukaan Urheilutalolle ja suositteli sohvalla makaamista, ja minä ymmärsin, että nyt avaan Areenan ja nautin.

Ja kyllä! Suosittelen! Katsokaa tämä, niin puhutaan sen jälkeen esimerkiksi siitä, miten juhlitaan yhdessä, kenen kuuluu soittaa ovikelloa ja kenen asia on määrittää, mikä on koti; miksi eka yhteinen lapsi herättää aivan kaikissa perheenjäsenten perheenjäsenissä ajatuksia ja miksei mitään pidä eikä kuulu ottaa liian vakavasti ja toisaalta, miksi kaikesta kannattaisi puhua edes vähän.

Suhteet Oma elämä Suosittelen