On varmaan käynyt selväksi, että mitään villejä kävijämääriä ei otsikoinnilla kalastella…

(Varsinais-)Suomeen on aina täytynyt erikseen tulla. Näin pohjoiseen on tultu vetäytyvää jäänreunaa seuraavien porojen sun muiden perässä, tai sitten hakemaan vähän omaa rauhaa ja tilaa. Alkuperäisiä suomalaisia ei oikein ole, koska mitään Suomea ei sinänsä ole ollut ennen vuotta 1917. Suomalaisuus sinänsä on kansallisromantikkojen pohjustama sosiaalinen konstruktio. Yhdistävä tekijä niille, jotka ovat omasta tahdostaan tulleet, on ehkä ollut rauhallisuus ja sisukkuus (kuka pystyy viettämään yli puolet vuodesta pimeässä?).

Kustaa Vaasa teki monta hyvääkin uudistusta 1500-luvulla, kuten virallisti suomen kielen aseman valtakunnassa, ja maan kehittymisen kannalta oli tavallaan hyvä, että maita osoitettiin herroille hallittaviksi ja muokattaviksi. Ei olisi ruukkeja ja kehittynyttä maataloutta ollut maassa muuten. Vallalla on tosin aina ikäväkin puoli. Sikäli oli hyvä, että Venäjä valtasi Suomen 1800-luvun alussa. Ei tarvinnut enää lähetellä poikia pakolliseen asevelvollisuuteen isänmaata puolustamaan pitkin Eurooppaa. Saatiin rauhassa kehittää tekniikkaa ja yhteiskuntaa ja kerätä karjalaista runoutta ja kulttuurisesti omia se kaikkien suomalaisten kansalliskirjallisuudeksi.

Keisarin pelko ajoi ison osan omistavasta luokasta veden länsipuolelle, ja samalla itäpuolella omistajuus kapeni harvempien käsiin. Sata vuotta myöhemmin työläiset kumosivat valtaa ja omistajat vähenivät taas. Suomen puolella ei ole kovin paljoa kaunista turhuutta tai leveästi hyväkuntoista asfalttia, koska se vähä, mitä maailmansotien jälkeen oli harvoilla omistajilla jaossa, laitettiin tehtaiden pyörittämiseen tai sitten pidettiin ahneesti itsellä tai häpeillen piilossa.

Ruotsissa sen sijaan on sikses ok olla julkisesti varakas. Toisaalta on myös selkeästi erilaisia luokkia, koska on olemassa käsite klassresa. Olennainen osa ruotsalaisuutta on kai hyväksyä se, että jokaisella on halutessaan mahdollisuus nousta ylemmäs yhteiskuntaluokassa – suvaitsevaisuus, tasa-arvoisuus ja vastuullisuus tosiaankin läpileikkaavat kaiken julkisen keskustelun! Osuvatko kaikki hyvää tarkoittavat jutut maaliin, on eri asia, mutta luottamus ja usko hyvään säilyy silti.

Hyvinvointi-Suomi saatiin rakennettua. Mutta kuinka köpelösti voi käydä, kun pelottavan moni minun tietämistäni ihmisistä tuntuu olevan siinä uskossa, että on olemassa jotain sellaista yhteistä rahaa, jonka käyttämisessä voi olla vähän leväperäinen? Kuinka monen suvun nuortenkin edustajien takaraivossa edelleen hakkaa mustalla huumorilla kuorrutettu pelko siitä, että huonosti tässä kuitenkin käy, ja ollaan köyhiä ikuisesti?

Ihmisten hyvinvoinnin sijaan ollaan asiallisesti kiinnostuneita siitä, riittääkö rahat. Jos näyttää jäävän yli, niillä ei paranneta kaikkien turvallisuuden tunnetta, vaan lähinnä omaa – koska paha päivä voi olla edessä koska vain ja viidakon lait ja nopeat syö hitaat ja viksuppärjää eikä tyhmillä niin väliä.

Meillä on sittenkin kaikki edellytykset olla onnellisimpia maailmassa. Suomi on kaunis ja nykyään tosi turvallinen paikka. Historiaa ei voi muuttaa, vaikka tulkintoja voi, mutta omaan asenteeseen voi vaikuttaa.

Ja äänestämällä eduskuntavaaleissa, jos oma ehdokas jaksaa olla positiivinen ja kyynistymättä, vaikka joutuisikin maailmaa pelkäävien kollegojen joukkoon Arkadianmäelle.

• 24 vuotta sitten näihin aikoihin matkustin ulkomaille ensimmäistä kertaa yksin, ja sattumalta reissu alkoi samalla lentoreitillä kuin tämä (asiaankuuluvaa ilmastohäpeää koettu)
• 20 vuotta sitten tähän aikaan asetuin Pariisiin töihin ja asumaan
• 19 vuotta sitten tähän aikaan valmistauduin opiskelijaelämään
• 18 vuotta sitten tähän aikaan ajatuksissa oli mm. valtava rakkaus sekä se, olenko valmis löytämään itsestäni äitipuolen
• 16 vuotta sitten tähän aikaan aloittelin pidempää opettajansijaisuutta, jonka piti olla ensimmäinen ja viimeinen kosketus ammattiin
• 15 vuotta sitten tähän aikaan soittelin porilaisiin yrityksiin ja yhteisöihin ja möin itseäni töihin
• 14 vuotta sitten tähän aikaan oli valtavan ihmissuhdepohdinnan paikka
• 13 vuotta sitten näihin aikoihin ostin talon
• 12 vuotta sitten tässä keväällä kävin haastateltavana nykyiseen työhöni
• 4 vuotta sitten näihin aikoihin myin talon ja aloittelimme nykyisen kiinteistön remontteja
• 2 vuotta sitten näihin aikoihin mietin, että haluanko, uskallanko ja viitsinkö hakea ruotsinopettajaopintoihin, ja sitten hain

Minusta aika monena keväänä on ollut muutoksen tuulta ilmassa. Sitä vahvemmin nyt tuntuu, että edessä on monia asioiden päätökseen saattamisia. Varovasti olen yrittänyt sanoa sekä Miehelle että muillekin, että kun tämä kuukausi on ohi, todellisuus on ihan uudenlainen. Ei se ehkä usko.

Itseanalyysi kirkasti eräänä päivänä ajatuksen. Uusperhe-elämän vuoksi olen kerännyt itselleni kaikenlaista muuta jännää tekemistä, muistuttaakseni itseäni siitä, että olen sittenkin oman elämäni subjekti, olen olen olen! Nyt on kuitenkin niin, että bonuslasten täysi-ikäistyttyä kuviot ovat yksinkertaistuneet. Miehelläni ei enää ole mitään perusteltua syytä joutua tekemään tiliä omasta elämästään kenellekään muulle kuin minulle tai lapsilleen.

Tämä ei tarkoita sitä, että olisin yhtäkkiä vapauttamassa itseäni kaikista koko aikuisen elämäni ajan kantamistani vastuista. Päin vastoin. Nyt voin nauttia niistä hyvällä omallatunnolla, oikein velloa niissä. Voin suunnitella oman perheen sisäisiä asioita ensimmäistä kertaa ikinä ilman mitään jokerikortteja, jotka pistävät jo suunnitellun uusiksi. Kun palaan kotiin, maailmani napa määrittyy uudelleen. Kärsimättömän naisenalun kulmat on nyt hiottu timantinkiiltäviksi.