Ollaan pienessä nuhassa, mutta aamulla Kerttu on ihan reipas. Päiväkotiin siis.

Unohdan puhelimen kotiin. Mies soittaa iltapäivällä työpuhelimeen, että päiväkodista on yritetty soittaa mullekin, mutta hän lähtee nyt töistä hakemaan kuumeisen lapsen kotiin. Minä lupaan soittaa lääkäriajan. Eikun koitetaan jos neuvolaan viel ehtis, kyl ne saattais pienen sinne vielä tänään saada.

Kaupunki on virtaviivaistanut toimintojaan, ja kaikkien kaupunginosien neuvolat ovat yhden puhelinnumeron takana. Soitan, kerron tilanteen, lapsen henkilötunnuksen ja nimen. Toisessa päässä hoitaja tuntuu tekevän kaikkensa, että pääsisimme vielä tänään vastaanotolle, ”eihän siinä sairausloman kirjoittamisessa kauan mene”. Saamme päivän viimeisen ajan, 16.30.

Minä ehdin siis lapsen kanssa neuvolaan. Kotiin tullessani lapsi nukkuu sohvalla, ja kun se herätetään, se ei jaksa kävellä ja on itkuinen. Korvaan sattuu, se sanoo. Tarjoan särkylääkettä ja säälin lasta niin, että päätän mennä alle kilometrin päähän autolla enkä pyörällä. Tavallisesta poiketen olemme reilusti etuajassa.

Neuvolan ovi on lukossa. Ketään ei näy missään. Kannan vähän piristynyttä lasta sylissäni, ja kysyn ohikulkevalta naiselta, onko talossa ketään töissä. Hän osoittaa neuvolan ovelle. Marssin takaisin ovenraosta kurkkaavan siistijän luo ja selitän tilanteen, epäilen jopa, että saatan olla väärässä paikassa, jos ei täällä kerran ole ketään. Siistijä päivittelee kovasti ja pahoittelee pitkään. Lopulta hän kertoo, että aulan vastaanotossa on vielä joku.

Kannan lapsen aulaan ja selitän tilanteen. Annan hetun ja nimen ja saan synninpäästön: meille on todella varattu aika. Ohoo. Minä kerron käyneeni kiskomassa ovia, mutta tavanneeni vain siivoojan, joka kertoi, ettei paikalla ollut ketään. Respan täti kilisyttää avaimiaan ja pyytää seuraamaan. Sinne neuvolaan. Jossa on se siistijä, joka kertoi ettei siellä ole ketään! Täti haluaa kuulla tämän siistijältä omin korvin. Ei ole vieläkään ketään. Jos seuraavassa käytävässä sitten?

Seuraan tätiä lapsi sylissä. Huhuillaan ihmisiä. Löytyy siistijä, joka kertoo kaikkien jo lähteneen, ei ole hoitajia. Mutta yksi myöhään työskentelevä lääkäri on! Respan täti häviää paikalta, pyytää käymään luonaan jos asia ei selviä. Siistijä keskustelee lääkärin kanssa asiastani, ja lääkäri tarkastaa, onko meillä aika varattuna. On. Sitten selviää hoitajan nimi, ja alkaa vaikuttaa siltä, ettei tämä hoitaja työskentele tässä keskuksessa. Ja kyllä! Meillä on aika varattuna, toden totta, mutta neuvolaan kaupungin toiselle puolelle. Lääkäri vahvistaa, että aika olisi pitänyt varata meidän omaan neuvolaan. Hoitaja kuitenkin odottaa meitä vielä työpaikallaan.

Nyt kello on 16.45. Onneksi tultiin autolla. Ajetaan kymmenen minuuttia vieraaseen neuvolaan. Löydetään paikka. Eka ovi on kiinni, toinen auki, mutta missään ei näy ketään. Käyn katselemassa kulmien taakse ja löydän siistijöitä, jotka kehottavat istumaan alas odottamaan. Minä en enää odottele, nopea reissu on venynyt jo vähän liian pitkäksi. Särkylääke on onneksi tehonnut, lapsi jumittuu leikkipaikalle kun minä käyn etsimässä oikeaa nimeä ovelta. Se löytyy. Hoitaja on mukava. Kerttu on reipas. Saamme sairauslomalapun tätä päivää koskien, mutta koska korva vaikuttaa punoittavan, hoitaja haluaa varata seuraavaksi päiväksi ajan lääkärille. Sepä ei onnistu, koska olemme vieraan neuvolan asiakkaita. Meidän täytyisi varata aika itse aamulla kahdeksalta. Jono saattaa olla piiiitkä.

Sitä vaan, että olisi sitä vapaan illan muutenkin voinut käyttää.

Käytiin sitten vielä yksityisellä lääkärillä hakemassa kolmen päivän sairauslomalappu ja lääkkeet ja aikaa kului vähän vähemmän. Nyt voivat sitten huomenna sairastaa rauhassa, eikä tarvi pienen potilaan sinkoilla.

Sanovat, että kunnallisissa palveluissa on tehostamisen varaa. Ymmärrän.