Pamsu voittaa vaikeudet
Kattokaa ny, siinä se on! Minä vaihdoin kumin, tein sen ihan oikein, ja kysymys oli vain surkeasta pumpusta, joka nyt lentää roskikseen. Jos olisin tajunnut valittaa ongelmastani armaalle vuokraemännälleni aikaisemmin, olisin saanut kuulla, että kellarissa oli kunnon pumppu, jolla renkaan sai täytettyä tuossa tuokiossa. Mutta tänään siis pyöräilin taas onnellisena keskustaan, ja iltapäivän auringossa takaisin. Oi riemua!
Aina, kun on olemassa joku keskeneräinen, tylsä tai vaikea asia, jota ei saa saatettua loppuun, se rasittaa päänuppia, vaikka kuinka yrittäisi ajatella jotain mukavampaa. Siksi välttely ei auta. Vaikeiden asioiden valmiiksi saaminen (näköjään välttelen tässä sanaa ’suorittaminen’) sitten taas saa olon niin kevyeksi, että voisi koko maailman kanssa hymyillä yhdessä. Ne on ne serotoniinit.
Aamuinen pyöräily tuntui hilpeältä myös siksi, että olin näköjään sittenkin ottanut paineita eilisestä suullisesta esityksestä. Kun täksi päiväksi ei ollut mitään vastaavaa, mieli oli kevyt.
Järjellä ajateltunahan ei olisi ollut mitään mieltä edes miettiä sitä, miten esitys menee: ensinnäkin työni puolesta olen ihmisten edessä joka ikinen päivä; toiseksi tunnen itseni sen verran hyvin, että vaikka kuinka valmistaisin laput ja yrittäisin pysyä niissä, alkaisin kuitenkin sooloilemaan enkä mitenkään pysyisi harjoitellussa kuviossa; ja kolmanneksi on hyväksyttävä se tosiasia, että olen nyt opiskellut ruotsia puolitoista viikkoa, enkä siis voi osata kaikkia hienouksia tai sanastoa niin laajasti kuin haluaisin. Rima kohdilleen. Olisi silti ollut typerää olla valmistautumatta, joten tein slaidit ja muistiinpanolaput ja harjoittelin ääneen muutamaan kertaan, vaikka toteutus tietenkin lähti taas vähän omille raiteilleen. Visusti talletan sydämeeni opettajan palautteen: tappa aldrig bort det där modighet och spontanitet du har. Se, mikä minusta tuntuu joskus täydeltä sekoilulta ja kädestä kirvonneilta lapasilta on sittenkin arvokasta ja erityistä, ja – oli kysymys sitten vieraan kielen puhumisesta tai hankalasta elämäntilanteesta tai mistä vaan, mikä vaatii selkärankaa ja erityisesti sitä kuuluisaa idiomaattista munaa, jolle feminiinisempää versiota kaivataan – se on minun vahvuuteni.
Tämänkö oivalluksen takia piti tänne tulla?
Seuraavaksi pitäisi keräillä ne lapaset takaisin kauniiseen käteen ja alkaa työstämään kielioppitehtäviä, josko saisin taas voittajafiiliksen päälle. Tähän mennessä olen onnistuneesti käynyt pitkästä aikaa Asikaisen apajilla, tehnyt suunnitelmia ystävien kanssa ja seurustellut sähköisesti Miehen kanssa. Ja tehnyt muita läksyjä, niitä kivempia. Tein tässä tunnustuksen, ettei mieleeni ole 15 vuoden takaa jäänyt juurikaan opiskeluun liittyviä muistikuvia. Mistähän johtuu?