Pikaviestimet opetuksen ja opiskelun tukena

Ns. älypuhelimet ovat tulleet tiiviiksi osaksi koulumaailmaa. Jokaisella opettajalla on meillä työn puolesta sellainen, ja melkein jokaisella opiskelijalla myös. Osa kieltäytyy kategorisesti käyttämästä omaansa hyötyvälineenä ja käyttää mielummin kynä ja paperi -nimistä applikaatiota, jonka intuitiivinen käyttäjärajapinta mahdollistaa monenlaiset, ennaltamääräämättömät toimintatavat.

Omasta suustani kuulen useammin sanat ”ota tästä kuva”, kuin ”kirjoita tämä ylös”. Oppimisen kannalta tiedän sen olevan huonompi vaihtoehto, koska nopeaan kuvan näpsäisyyn ei useinkaan ehdi liittyä minkäänlaista miellettä, joka kiinnittäisi sen olemassaolevaan tietoon. Osa nuorisosta on kuitenkin jo niin tottunut tähän pintamuistin raapimiseen, ettei yritäkään aktiivisesti painaa mitään mieleensä, vaan yrittää selailemalla etsiä tarvitsemansa puhelimensa muistin loppumattomasta kuvamassasta.

Hölmöyksissäni perustin tänä syksynä yhdistelmäopiskelijoille pikaviestisovellukseen oman ryhmän, johon lupasin koittaa muistaa lähettää läksyt, jotta mahdolliset työssäoppijat jne. saisivat saman tiedon kuin muutkin.

Kuinkahan moni opiskelijoista enää itse merkitsee läksyt, jaa-a. Olisinpa edes käskenyt heidän itse viestitellä keskenään, sillai vanhanaikaisesti, että tunnollisin kannatelkoon lusmumpia.

Eilen kirjoitan koealueen taululle (älysellaiselle, tietenkin) ehkä kolmatta kertaa, koska jostain syystä sitä kysellään uudestaan ja uudestaan. ”Ottakaa tästä edes kuva, jos ette aio kirjoittaa näitä ylös.” ”No mikset sä ota ja sit jaa sitä?”

Niin.