Sairasta

Se on ollut nuhainen jo pitkän aikaa.

Minä olen se semmoinen ärsyttävä vanhempi, joka vaan kohauttaa olkapäitään ja kaivelee jo kertaalleen käytettyä nenäliinaa taskustaan kun huomaa lapsen nenän vuotavan. Minulle ei kuume helposti nouse, eikä ensimmäiselle lapsellekaan, eikä näköjään tuolle toisellekaan, joten meidän kotielämää ei nuhat juurikaan haittaa. Toimintakyky säilyy. Viisi kuudesta tässä huushollissa vaikuttavasta henkilöstä on suuren osan päivästään tiiviissä tekemisissä alaikäisten ihmisten kanssa, joten erilaisten pöpöjen kanssa ollaan väkisinkin tekemisissä, ja kun muuten ollaan perusterveitä, niin aika leppoisasti kaiken maailman influenssauhkiin suhtaudun.

Juuri kun keskiviikkona vasussa pääsin sanomaan ääneen, että lapsi on selvästi hypännyt siihen vaiheeseen, missä äiti ei enää ole ollenkaan niin olennainen juttu kuin vielä vähän aikaa sitten, että kaverit ja sisarukset on paljon mielenkiintoisempia, niin tänään syli kelpasi kovasti. Illalla jo oli sen verran möhnää rööreissä, että pientä yskitti kovasti eikä jo tullut uni meinannut pysyä ennen puolta yötä. Aamulla se taas reippasti ilmoitti, että nyt herättiin jo, mutta oli kuitenkin sen verran väsyneen oloinen, ettei sitä otettu puistoon mukaan. Kesken serkkupojan synttäreiden se sitten mopoili mun syliini kahvipöytään, painoi päänsä mun rintaan ja oli vaisusti. Ei siis mitenkään normaalisti. Ei silitellyt eikä kertonut juttuja koulukaveleistaan. Oli vaan.

Aika nopeasti väsy iski, ja tyttö pilkki mun sylissä sohvalla jo ennen kuin päästiin autoon ja kotiin, ja sitten se simahti sohvalle. Välillä sai paljon paijauksia ja lääkettä ja pillimehua ja vilkuili meitä. Sitten pisti taas silmät kiinni. Tarpeeksi lepäiltyään sitä nauratti siskon pieruhuumori, eli kaikki oli selvästi kuitenkin parempaan päin, mutta sitten se taas otti vähän lepoa. Voi toista. Noin hiljaa se ei ole mun sylissäni ollut kahteen vuoteen.

Mutta hei. Nyt se sairastaa, pian se paranee, ja kohta kaikki on taas kohdallaan. Ja koska iskä menee sen viereen nukkumaan, isosisko pääsee vihdoinkin yöksi äidin kainaloon, ja aamulla vietetään kahdenkeskistä laatuaikaa kouluun- ja töihinlähdön merkeissä, ilman taaperonpukemistoimintoja. Äiti lupasi saattaakin ehkä puoliväliin koulumatkaa, kun se ei mene päiväkodin kautta. Jotain hyvää tässäkin.